perjantai 24. joulukuuta 2010

Kasa!

Uh, arvatkaapas! Tämä neiti on viettänyt viimeiset kolme vuorokautta isän vanhassa, mitään kohtaa kropasta korostamattomassa norjalaisvillapaidassa ja mummilta perityssä yömekossa - sellaisessa, jossa ylin nappi tulee solisluun kohdalle, ja helma ulottuu nilkkaan asti, eikä pysty ottamaan liian isoja harppauksia, että naisellinen vaikutelma säilyy. Ja mikä tässä on parasta, niin se, että vatsan nahka alkaa kiristää ennen vaatteita. Tässä joulussa on kyse!

Mutta onneksi me varauduimme tämän varalle: Kinkun verran veks-projekti kannusti meitä tiputtamaan joulun aikana saadut kilot etukäteen, ja tiedättekös, tällaisia lopputuloksia me saimme aikaan:

Pudotusta tapahtui ryhmäläisten kesken melkein kolmekymmentä kiloa, tarkalleen ottaen 28,3 kiloa! Ja tässä tulee lupaamani ylläri:

Itse koin aikanani painoa pudottaessa kaikenlaisen menetetyn painon konkretisoinnin erityisen palkitsevana. Minun tapauksessani edistyksen mittarina oli paljon puhuttu valmistujaismekko, mutta tässäpä teille vuodenaikaan sopiva tapa sanoa, paljonko käytännössä tehtiin tilaa uudelle. Eli pudotetut kilot...

...puuroriisin (ja luumuhillon)...

...sekä kinkun muodossa.

Kyllä tuollaisilla määrillä pari nälkäistä suuta ruokkisi! Suurin yksittäinen tiputus oli viitisen kiloa, joka on ihan älytön rytistys näin lyhyeen aikaan.

Kaikki eivät ilmoittaneet menetettyjä senttejä, mutta niitä lähti ilmoitusten mukaan yhteensä 34 senttimetriä.

Mutta nyt on kiire lähteä mättämään lisää konvehteja, kun edelliset ovat kohta jo liuennee hampaankoloista. Ja sitä ei saa tapahtua.

Myös kaikenlainen urheileminen on itseltäni tiukasti pannassa loppuviikon ajan. Korkeintaan voin ajatella tekeväni sellaisia rauhallisia sulattelulenkkejä, kuten tänä aamuna käytiin perheen kanssa ihmettelemässä auringonlaskuisaa pakkasmetsää. Ei ollut muuten yhtään paha.

Ähkyisää joulua, kaverit! Katsellaan taas ensi vuoden puolella näitä terveysjuttuja, mutta nyt muuten, nyt syyään!

-Annapurna

maanantai 20. joulukuuta 2010

Lopputilin aika!

Nyt on reipas kuukausi pistetty läskiä lätisemään, ja alkaa olla aika ilmoitella lopputuloksia minulle! Eli laittakaahan ihanaiset projektilaiset minulle sähköpostiin tämän aamun lukemanne (annapurrr@gmail.com) tämän päivän aikana, tai ihan viimeistään huomenna varhain aamulla, niin pääsen toteuttamaan pienimuotoisen ylläripyllärin.

Osa on ilmoitellut jo, ja huippuja tuloksia olette saaneet aikaan! Nyt loputkin vain kirjalle, niin katsotaan, mitä olemme saaneet aikaiseksi.

Muistutuksena vielä, että Kuntokeskus Liikun Tavoitteista totta-kampanjaan otetaan hakemuksia vastaan 27. päivä asti. Jos et vielä ole hakenut, niin nopsaan näppäimistö laulamaan, jos kiinnostaa saada neljän kuukauden verran ilmaista ohjausta rautaisilta Personal Trainereilta!

Minä jään täällä jännityksellä odottelemaan teidän vaa'an lukemia. Jes!

-Annapurna

maanantai 13. joulukuuta 2010

Rasvaprosentti my ass!

Kävin viime viikolla työpaikallani tsekkaamassa, mitä vuoden elämäntaparemontti on tehnyt kropalleni. Eli katsomassa, mitä se täti on syönyt. Kyseessä oli siis InBody-mittaus, joka tsekkasi maallisesta temppelistäni rasvaprosentin, lihas- ja luumassan, nesteet, lihastasapainon, painoindeksin jne yms.

Samaan syssyyn myös viikonlopun Personal Trainer-koulutuksissa teemana olivat kehon testaukset, niin lihaskunnon testaaminen kuin koostumuksen ja toimintojen tutkaileminen. Pyöriteltyäni päässäni saamiani tuloksia en voi tulla kuin seuraavaan lopputulemaan:

Seuraavana uuden vuoden yönä aion sitoa kaikki maailman mittanauhat, vaa'at ja halvat rasvaprosenttimittarit rakettiin ja ampua ne maata kiertävälle radalle. Mittausmenetelmästä riippuen minun rasvaprosenttini oli 23-34. Siis yli kymmenen prosenttiyksikön väli! Yli 30 prosenttia rasvaa on minun kokoisella ja ikäisellä naisella merkki liian rasvaisesta kropasta, johon voisin ihan näin suoraan todeta, että anteeksi mutta mistäs helvetin kohdasta?

Millaisille ihmisille nämä mittaukset on tehty? Varmaan ne toimivat sellaisilla, jotka kuntoilevat paljon tai tavoitteellisesti, mutta meidän tavisten tapauksessa tuollainen kiusaaminen lähinnä vain ärsyttää. Jos minä edustan liian rasvaista henkilöä, niin aikamoista syöksykierrettä ollaan koko porukka menossa päin helvettiä!

Okei: varsinkin InBody-mittaus on tosi luotettava ja hyvä väline silloin, kun lähdetään tavoittelemaan selkeitä muutoksia. Lisäksi sitä kautta näkee selvästi, missä kropassa mennään, ja mitä on tehtävä saavuttaakseen ns. ideaali-minän. Muutaman kuukauden välein uusittaessa testi on myös tosi palkitseva (tai masentava) kun työn tulokset näkyvät konkreettisesti rasvaprosentin laskemisena ja lihasmassan kasvamisena. Että se on ihan fine ja suosittelen, mutta sen sijaan markettien halpismittarit: ostakaa vain, jos haluatte pahoittaa mielenne.

...No, mainittakoon nyt vielä, että myös halpismittareista toki näkee oman kehityssuuntansa, vaikka itse prosentti saattaa olla todella kaukana todellisuudesta. Että siinä mielessä ne ovat ok, mutta itse suosittelisin niiden käyttöä lähinnä verkkopainoina.

Tämä hulabaloo sai minut taas tapani mukaan uppoamaan aatoksiin. Toki testi ei pakota minua - kuten oma tulokseni oli - vaihtamaan neljää kiloa läskiä viiteen kiloon lihasta, muuten kuin jos haluaisin olla mahdollisimman ihanne-minä, mutta jotenkin se kuitenkin masensi tosi paljon. Tässäkö on työni tulos? Liian pienet lihakset, liian paljon läskiä?

...Kuitenkin tempaisin lihaskunto-, liikkuvuus- ja hapenottokykytesteistä tuloksia "hyvä" ja "erinomainen", että mitähän mieltä tässä kaikesta nyt sitten pitäisi taas olla.

Enkö riitä hyväkuntoisena, "kurvikkaana" nuorena naisena? Pitääkö aina olla vielä vähän parempi? Entä sitten, kun olen miinus neljä läskiä plus viisi lihasta? Vielä vähän lisää?

Olenko ainoa, jonka mielestä on aika kohtuutonta välillä kaikki, mitä meiltä vaaditaan, että oltaisiin hyviä? Ja sitten sekään ei riitä.

Helvetti. Itse aion miettiä tätä asiaa konvehtirasian äärellä.

-Annapurna

Viimeinen tsemppi!

Viimeiselle viikolle ollaan selvitty, arvoisat kinkkuilijat! Tässäpä listaan hyviä syitä tahi muutoin vain pointteja, minkä takia kannattaa nyt vain lisätä höyryä koneeseen. Lukekaa ja valaistukaa!

Onko painosi kääntynyt takaisin nousuun tai palannut entiselleen alkuinnostuksen jälkeen? Etkö saa otetta säännöllisestä liikunnasta, ja muutenkin koko show turhauttaa niin paljon, että mieli tekisi vain ladata suklaata kiduksiin?

Elämäntaparemontissa mielestäni ylivoimaisesti haastavinta on alku, kun kroppaa totuttaa vielä uusille tavoille. Siksi onkin tärkeää mennä kehon omilla ehdoilla, mutta silti pitää koko ajan tavoite mielessä. Mitä voitat sillä, että luovutat ja peräännyt sohvalle suklaarasian kanssa? Paino putosi ensimmäisellä viikolla, eikä sillä ole mitään syytä olla putoamatta jatkossakin, kunhan jaksat kiinnittää huomiota pieniin asioihin, joista puhuin yleisohjeissa.

Totuus nyt vain on se, että sitkeällä tsemppaamisella, pienillä ajoittaisilla itsensä ylittämisillä ja ajatusmaailman korjaamisella muutos kyllä tapahtuu, vaikka se olisi hidas. Sen sijaan luovuttamalla saat aikaiseksi vain enemmän itseinhoa, pettymystä ja pahaa oloa. Kun tiedät tehneesi jotain, et voi ruoskia itseäsi - kyllä se muutos sieltä tulee, kun vain jaksat yrittää.

Luin eilen Apteekin hyllyltä-lehdestä, että kun 70% ajasta syö järkevästi, saa 20% ajasta syödä, mitä haluaa. Tämä oli mielestäni aika hiphurraa-tyyppinen oivallus.

Mieti, millainen olo sinulla oli, kun pääsit alkuun. Onko se kirkas, kevyt olo nyt hautautunut takaisin sokeri- ja hiilariähkyn alle? Ovatko lenkkarisi lähinnä tiellä imuroidessa?

Mieti tätä: kuulin töissä seuraavanlaiset kiinalaisen viisauden: ei ole olemassa sellaista asiaa, kuin huono fyysinen kunto ja hyvä mieli, tai hyvä fyysinen kunto ja huono mieli. Nämä kulkevat pareittain: kun olet huonossa kunnossa ja syöt huonosti, on todennäköisesti myös mielesi maassa. Hyvä fyysinen kunto ja tasapainoinen ravitsemus sen sijaan auttavat sinua selviämään arjesta vähän virkeämpänä, vaikka ne eivät kaikelta maailman pahuudelta suojelekaan.

Joten, kumman haluat valita: itseinhon, pettymyksen ja riittämättömyyden tunteen, vai sellaisen sisäisen tietämyksen, että tässä ollaan oikealla tiellä ja menossa kohti tavoitteita: terveempää, hoikempaa, iloisempaa minua?

Älä anna vuodenaikaan liittyvien kiireiden tai houkutusten kuitenkaan romuttaa uskoasi muutokseen. Kieltämättä joulunalusaika on hankala elämäntaparemontille, mutta kypsyttelehän näitä ajatuksia joulun yli. Itselläni elämäntaparemontin alkaminen oli kuin herääminen, kun tunsin jossain luissa ja ytimissä, että nyt tämän on tapahduttava, ja nyt minä onnistun tässä.

Hyväksyn sen, että aina se ei ole helppoa, ja joskus tulee muutama kilo takaisin, mutta kun minulla on tarvittavat työkalut pääni sisässä, tiedän pystyväni tiputtamaan ylimääräiset kilot milloin vain.

Laihduttaminen ei ole mitään viisaiden miesten tähtitiedettä. Se on yksinkertaisia, pieniä mutta suuria valintoja. Se on oman kehonsa tiedostamista ja tuntemista. Jos minulle tulee jostain paha olo, esimerkiksi karkkiähkyistä, niin miksi haluaisin tehdä sen kropalleni? Se ei ole tehnyt mitään pahaa minulle.

Ei siis luovuteta. Tarkemmin sanottuna, ei ikinä luovuteta. Ei ole olemassa repsahtamista, on vain enemmän herkullisia elämäntilanteita ja hetkiä.

Toivottavasti saatte tästä ammennettua voimaa viimeiselle viikolle, että saadaan kaikki vielä edes se sata grammaa puristettua ulos!

-Annapurna

perjantai 3. joulukuuta 2010

Mainos, mainos!

Tämä ei ole piilomainontaa, vaan tämä on suoraa, minulta teille-sellaista kaupustelua. Nimittäin työpaikkani, Liikun Facebook-ryhmässä arvotaan yksi kuukausi ilmaista treeniaikaa aina, kun tulee sata jäsentä täyteen. Nyt ollaan yhdeksän jäsenen päässä kahdestasadasta, että käykäähän siellä tykkäämässä, jos ilmainen treeni kiinnostaa!

Vähän tässä myös jo vuodan tietoa, että ensi viikolla käynnistyy Tavoitteista totta-projektin haku. Eli jos sinulla on jokin tavoite, niin perustelua meille tänne 27.12. mennessä, että miksi juuri sinun pitäisi päästä läskeistä eroon. Siis info@liikku.fi niin tuonne. Kaksi onnekasta valitaan mukaan. Projekti kestää neljä kuukautta, ja sisältää ilmaisen jäsenyyden tuoksi ajaksi, henkilökohtaisen ohjelman, asiaankuuluvat testit ja Personal Trainereiden täyden huomion.

Lopuksi pahoittelu: en pidä tällaista mainostamista minään henkilökohtaisesti, mutta toisaalta tässä on kyse mahdollisuuksista päästä treenaamisen alkuun kiinni ilmaiseksi, niin ehkä nyt tämän kerran.

Ja muutenkin, tulkaahan varsinkin Kinkun Verran Veks-tyypit tänne mua moikkaamaan, ja ottakaa treenikamppeet mukaan, niin väännetään hiki pintaan!

Kohta muuten alkaa kaksi viimeistä viikkoa, ja käsitykseni mukaan ollaan oltu aikas menestyksekkäitä nuoria naisia ja mies. Maanantaina pistän tulemaan uskomattomia loppukiritsemppiksiä, mutta tässä vaiheessa nyt sen verran, että älkää antako vauhdin hyytyä ja älkää luovuttako, jos paino on noussut ensimmäisen viikon pudottamisen jälkeen - tuloksiin pääsee vain itseensä luottamalla ja pitkäjänteisellä työllä, ei luovuttamisella.

Hyvä me, edelleen!

-Annapurna

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Puolivalot - uhka vai mahdollisuus?

Hei kuulkaahan, marraskuuta on jäljellä enää kaksi päivää, ennen kuin seuraavaan on taas vuosi aikaa! Eiköhän anneta sille iso käsi! Läpyläpy!

Marraskuu on koittanut viimeisenä kokonaisena viikkonaan iskeä minuun koko voimallaan, nimittäin iltaisin yrittää kroppa nostaa vähän lämpötilaa ja päivisin on ollut sen verran heikohko olo, etten ole jaksanut heivailla rautaa kohti taivasta aivan sata lasissa. Kerran akuutin ylikunnon koettuani haluan nyt varmistaa, että kropalla on kaikki hyvin, eli annan sen koota itseään kaikessa rauhassa.

Aina siihen ei kuitenkaan pysty yksin, vaan apuun on kutsuttava pelastuspartio. Omat suojelijani ovat tässä:

Dynamic duo: D-vitamiini ja merileväjuoma to the rescue! Molemmista vähän juttua:

D-vitamiini:

Iso D on jo jonkin aikaa ollut the juttu terveys- ja hyvinvointilehtien artikkeleissa. Suurin syy lienee tämänhetkisten saantisuositusten osoittautuminen reippaasti liian pieniksi. Suositusten mukaan aikuisen ihmisen tulisi napsia deetä naurettavat 7,5 milligrammaa vuorokaudessa. Deetähän saadaan pääasiassa auringon valosta, heikommin esimerkiksi kalasta, kananmunasta ja sienistä.

No, varsinkin näin marraskuussa tuota aurinkoa ei ole näillä seuduin kyllästykseen asti näkynyt, joten täällä me kärvistelemme valtaisissa puutostiloissa. Puute voi olla osallinen niinkin vakavissa sairauksissa kuin diabeteksessä tai jopa syövässä, mutta näkyvin ja jokapäiväisin ongelma liittyy immuniteetin laskemiseen, ja ehkä kaikista selkein ongelma on yleinen alakuloisuus ja masennuksen tunteet, varsinkin siihen taipuvaisilla ihmisillä.

Paljonko sitä deetä sitten pitäisi saada? Entä voiko sitä saada liikaa? Tällä hetkellä erinäiset arviot osoittavat, että todellisuudessa kiduksiin voi huoletta nakkoa jopa 150-225 milligrammaa päivässä. Liikaa voi toki saada, mutta ei vahingossa - sitä varten saa kiskaista jo purkillisen joka päivä useiden kuukausien ajan.
(Lähde ja lisätietoa: D-vitamiini.com)

Merileväjuomasta sen sijaan saa lisätietoa lukemalla tästä. Korkean proteiinipitoisuutensa ansiosta se sopii mahtavasti kuntoilijoille, eikä tuo pitkä vitamiinilistakaan ainakaan pahaa tee. Ainoa miinuspuoli on veden maku - sanotaanko, että se on hyvin akvaariovesimainen - mutta sitäpä voi helposti heitellä sekaan vaikkapa jugurttiin tai pirtelöihin, niin ei kysy niin paljon kanttia.

No, miksi nyt sitten kuitenkin olen tässä tilanteessa, että palelee ja nokkaa pitää niiskutella? Koska vain otettu lääke auttaa, tai tässä tilanteessa säännöllisesti ylläpidetty "kuuri" pitää pöpön loitolla. Plus että olisi pitänyt tajuta kiinnittää tähän erityisen paljon huomiota, nyt kun arkioleminen on muuttunut istuskelusta/mullistelusta seisomatyöhön ja kovahkoon treenaamiseen. Niin tässä sitä sitten ollaan. Kun linkittelyn makuun pääsin, niin hyvä artikkeli ylikunnosta löytyy täältä - suosittelen kaikkia silmäilemään läpi, varsinkin, jos on hurahtanut kovaa treenaamiseen ns. yhtäkkiä.

Tiivistettynä: puolivaloilla treenaaminen on hyödytöntä ja vaarallista. Hyödytöntä siksi, että kuntotasosi on lähtökohdin laskenut, eikä se voi siksi ylittää edellistä huippusuoritusta. Tämän huomaa erityisesti kuntosalilla, kun väännetään tiukkaa sarjaa - ei vain lähde samoilla painoilla, kuin viime kerralla. Silloin kannattaa jättää leikki sikseen ja palata asiaan, kun t-paidan hiha taas ratkeilee hauiksen ympärillä.

Vaarallista se on siksi, että pitkität vain toipilasaikaa, kasvatat ylikunnon ja ylirasituksen vaaraa tai pahimmassa tapauksessa saat jonkin slaagin, jonka seurauksena lähdetään sitten jalat edellä salilta tai jumpalta. Laihtuuhan sitä siinäkin...

Kipeänä: syökää hyvin. Nukkukaa hyvin. Treenatkaa vähiten maailmassa. Älkää välittäkö, vaikka aamulla olisi punnituspäivä tai mitä tahansa. Levätkää, ihan oikeasti.

Aamen.

-Annapurna

maanantai 22. marraskuuta 2010

Kysymyksiä & vastauksia

Reippaat projektilaiset ovat lähetelleet minulle viikon aikana kysymyksiä, joihin otan nyt asiakseni vastata ihan näin julkisesti, koska ne ovat hirmuisen hyviä kysymyksiä. Tässäpä siis jokaiselle jotakin, enjoy:

1. Aina ei ole aikaa käydä kunnolla salilla. Onko kuitenkin parempi käydä tekemässä muutama sarja, kuin olla tekemättä mitään?

-Kyllä ja ei. Liikunta on aina hyvästä, tietenkin, ja parempi kuin ei mitään, mutta jos käyt hätäisesti vähän kutittelemassa painoja salilla, ei sillä ole varsinaista merkitystä oikein mihinkään. Varsinkin, jos teet vähän sitä sun tätä, millä painoilla sattuu.

Sen sijaan voit ottaa asian puheeksi jonkun ihmisen kanssa, joka osaa tehdä kuntosaliohjelmia. Tällaisia löytyy yleensä... kuntosalilta. Sano hänelle, että sinulla on yleensä tosi vähän aikaa käydä salilla, ja hän osaa tehdä sinulle lyhyen mutta järjettömän tehokkaan ohjelman. Jo puoli tuntia voi pitää sisällään tosi kovan treenin, jonka tuloksia voi jopa jossain vaiheessa odotella ilmaantuvaksi.

2. Jos kuluttaa viikossa vaikkapas yhden pussillisen karkkia, onko parempi syödä se heti vai pitkin viikkoa?

-Jos olet niin onnekkaassa tilanteessa, että herkuttelusi rajoittuu yhteen karkkipussiin viikossa, niin se ei ole ongelma, vaikka menisi kerralla pusseineen päivineen koko hoito. Näin pienissä määrissä liikuttaessa on aika lillukanvarsia, miten sen syömisen jaksottaa. Eri asia on sitten, jos aletaan puhua karkkipussista per päivä...

Teoriassa määrä kai olisi parempi jakaa koko viikolle, mutta käytännössä tuollaisella ei ole mitään merkitystä. Että hyvää ruokahalua vaan!

3. Maito - Rasvatonta vai kevytmaitoa?

-Tätä ei voi tarpeeksi painottaa. Kenenkään kamppailu painon kanssa tuskin johtuu siitä, mitä maitoa juo. Suurempi merkitys on sillä, mitä sen maidon kanssa nauttii - tai mitä syö silloin, kun sitä maitoa ei juo.

Hoksaatteko? Sillä, onko maidossa 0% vai 1% rasvaa, ei ole mitään käytännön merkitystä. Tuosta en siis lähtisi ensimmäisenä karsimaan. Tuntuu hassulta, että ihmiset vetävät levyllisen suklaata - rasvattoman maidon kanssa. Hmmm...

Eli jos maitoa juot, niin saat tehdä valinnan ihan makutottumuksen perusteella. Itse juon lähinnä kevytmaitoa, silloin kun maitoa juon.

4. Vierailuilla tarjolla on yleensä monenlaista herkkua. Valitsenko siis mieluiten pullaa, piirasta, keksiä vai mitä?

-Kun pääsääntöisesti syöt terveellisesti ja monipuolisesti, voit minun puolestani syödä kyläillessäsi vaikka sitä kermaisinta täytekakkua. Kenenkään elämäntaparemontti ei siihen sorru, kunhan nyt näitä kahvikakkuvierailuja ei ole harva se päivä.

Ai niin, yksi hyvä neuvo tähän väliin, joka on itsestäänselvä, mutta vaatii hoksaamista: kaikkea, mikä on ilmaista, ei tarvitse syödä. Eri kissanristijäisissä on usein tarjolla sitä sun tätä, suurimmaksi osaksi pahaa höttöpullaa. Jos et pidä kuivasta pullapitkosta, älä syö sitä vain sen takia, että sitä on tarjolla. Jälkeenpäin kiität itseäsi.

5. Mitä puuroa pöytään?

-Puuro on kyllä kieltämättä silloin tällöin varsin tyydyttävä aamupala, oli siinä sitten miten paljon hiilareita tahansa. Puuronhimon varalta varaa kaappiisi sellaista lajiketta, joka on mahdollisimman ravintorikasta - mieluiten täysjyvää. Riisi- ja mannapuuro eivät ehkä ole parhaita mahdollisia valintoja. Puurosta saa vähän ravinteikkaampaa heittämällä sekaan esimerkiksi pellavan- ja auringonkukansiemeniä tai vaikkapa leseitä. Nam nam!

6. Perunat vs. pasta?

-Peruna ei ole minun mielestäni niin paha lankeamus, kuin pasta. Sitä ei tarvitse mielestäni kokonaan karsia pois ruokavaliosta, varsinkaan meillä Suomessa. Miettikääpäs nyt pottumuussia - onhan se nyt ihan parasta!

***

Loppuun vielä muutama yleinen ajatus, kun projektia on viikko takana:

Älkää kiinnittäkö niin paljon huomiota yksittäisiin valintoihin, vaan pitäkää kokonaisuus mielessä. Yritetään opetella pois sanasta "sortuminen", sillä se pitää sisällään negatiivisen asenteen koko ruokailua kohtaan.

Ateriarytmi (3-4 tuntia) on kaikista tärkein asia painonhallinnassa, sillä silloin kroppa tietää, että uutta ravintoa on tulossa säännöllisesti, eikä nälänhätä uhkaa. Silloin se uskaltaa myös luopua vararavinnosta, eikä takerru siihen kaikin keinoin. Sillon tällöin tapahtuva herkuttelu (myös pienet ylilyönnit) ei pidä tulkita repsahtamiseksi, vaan päin vastoin ne voivat antaa rasva-aineenvaihdunnalle vain lisäpotkua ja lohtua, että älä sinä huoli, ravintoa nimittäin riittää. Voit ihan huoletta päästää irti niistä vanhoista.

Jos et taas halua luopua vaikkapa ruisleivästä tai perunasta, niin sitten et luovu. Kunhan nautit niitä järkeviä määriä ja sopivassa rytmissä, niin ollaan jo vahvoilla.

En tiedä, onko tämä kiveen hakattu totuus, mutta näillä säännöillä onnistuin itse karistamaan sen kymmenen kiloa. Luulisi, että en ole ihan täysin poikkeus ja kummajainen.

Tsemppiä kaikille, ilmoittautuneille ja muuten vain mukana tsemppaaville! Kiloklubin Foorumilla on Kinkun verran veks-keskustelussa sana vapaa, sinne vain ajatuksia vaihtamaan!

Justiinsa nukahtavin terkuin,

Annapurna

Ensimmäinen viikko takana!

O hoi, niin vierähti ensimmäinen viikko! Miten meillä jaksellaan? Onko painoa pudonnut? Onko jotain erityisiä tuntemuksia? Huomatteko muutosta olossanne? Onko ohjeita ollut helppo noudattaa?

Itse aloitin myös uuden kurinpalautuksen lähinnä kiinnittämällä erityisesti huomiota ruokailurytmiin ja ylimääräisten herkkujen karsimiseen, ja siitä ilosta viikossa on pudonnut melkein puoli kiloa! Se on minun tavoitteissani ihan uskomaton puristus, en meinannut uskoa silmiäni aamulla vaa'alla. Tässä taas todistettiin se vanha viisaus, että viikonlopun herkuttelut ovat ok, kunhan pääpiirteittäin homma on hanskassa. Nimittäin treenattuani viime viikolla melko kovasti vietin viikonlopun lähinnä vaaka-asennossa syöden ja nukkuen. Viikon pihistelyn jälkeen herkutkin maistuivat erityisen hyvin, mutta nyt on taas patterit ladattu uutta viikkoa varten.

Lupaamani jumppaohjeet ovat viivästyneet em. syistä, mutta nyt olen saanut ohjelman suunniteltua ja yritän saada ne lähetettyä kaikille projektilaisille vuorokauden sisällä. Samassa lähetän lisää ajatuksia ja tsemppiä, että saadaan kaikki hyvät tulokset kuukauden päässä häämöttävään tavoitteeseen mennessä.

Hyvähyvähyvä, me!

-Annapurna

torstai 18. marraskuuta 2010

Pieni viivästys

Heippa projektilaiset!

Ilmoittelenpa tässä, että osa teistä vielä odottaa henkilökohtaisia ohjeita ja jumppaohjeita, koska minun vanha palvelijani, läppäri, sanoi sopimuksen irti, mistä syystä työjuttujen hoitamiseen on mennyt enemmän aikaa, mistä syystä myös vapaa-aika on ollu tiukemmalla, mistä syystä joudutte nyt vähän odottelemaan. Tämän viikon aikana kuitenkin pitäisi kaikilla olla kaikki! Yleisohjeilla pääsette kuitenkin jo tosi pitkälle.

Toinen juttu, jonkin verran on teiltä sadellut kysymyksiä. Yllättäen kireäksi muuttuneen aikataulun takia listaan tänne blogiin kerran viikossa kaikki kysymykset vastauksineen. Saavat samalla muutkin kuin ilmottautuneet jotain pikkuvinkkejä.

Näillä siis mennään! Tsemppiä kaikille tavoitteiden kanssa! Muistakaa, että paino ei ala tippua sinä siunaamana hetkenä, kun aloitatte ohjeiden mukaan elämisen. Älkää siis masentuko, jos "vielä" vaaka ei liiku mihinkään, tai paino päivastoin nousee. Näillä ohjeilla kyllä se siitä jossain vaiheessa alkaa alas hiipiä - jos ette mokomat minulta salaa vetele kaksin käsin joulutorttuja!

Muistakaahan siis syödä säännöllisesti, kävellä ja nukkua, kun niin pimeä ja kylmäkin on. Kohta on juhannus!

-Annapurna

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Sinne meni!

Nyt nimittäin lähti melkoisella vyöryllä viisi sivua ns. yleisohjeita ilmoittautuneille. Lähti, että humahti!

Jos et kuitenkaan saanut postia, ilmoitathan siitä pikimmiten - joku saattoi epähuomiossa jäädä pois välistä.

Itse täällä jo innokkaana kaivelen lähtökuoppia kuukaudenmittaiseen rutistukseen, nimittäin pieni itsetutkiskelu on paljastanut, ettei pahaa tee itsellekään pieni elintapojen kurittaminen.

Nyt kuitenkin unta, ennen kuin silmät tippuvat päästä.

Jessöör, I can boogie!

-Annapurna

torstai 11. marraskuuta 2010

Ilmoittautuminen on päättynyt!

Huhhei, kaverit. Ei riittänyt kahdenkymmenen rajoitus, koska eilisen jälkeen paikkoja oli kirjan mukaan enää yksi, mutta enhän minä raaski alkaa sanoa kenellekään ei.

Mutta: Ilmoittautuminen on nyt sulkeutunut! Mukaan projektiin pääsivät kaikki, jotka ovat ilmoittautuneet tähän hetkeen, torstai 11.11. klo 12:40 mennessä.

Tulen olemaan henkilökohtaisesti yhteydessä teihin kaikkiin tämän päivän aikana. Osalle olenkin jo vastannut. Jos joku kuitenkin vielä huomenna odottelee vastausta, niin hihkaiskaa niin tarkistan, ettei joku jäänyt välistä.

Hyvä homma, kaverit! Oon teistä ylpeä jo nyt. Maanantaina sitten aloitetaan. Kyseessä ei ole mikään kuuri tai dieetti; joillekin teistä tämä on yksi mahdollisuus karistaa viimeiset ns. kosmeettiset lölleröt pois, kun taas joillekin teistä tämä voi olla loppuelämänne ensimmäinen päivä. Jos onnistun siinä edes yhden kohdalla, niin voin paukutella henkseleitä loppuvuoden ja vähän ensi vuonnakin.

Maanantaihin siis, kowabunga!

-Annapurna

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Lisähuomio em. projektiin

Voi Jeesus Kristus Maria ja Sika, joka on kohta uunissa! Nimittäin kiinnostuksenne projektia kohtaan on lennättänyt minut tästä pikkuiselta toimistotuolin virkaa ajavalta jumppapallolta (loistavaa keskivartalotreeniä löllöttelyn yhteydessä, suosittelen!) ihan satanolla. Kohta vuorokausi ollut takana ilmoittautumisaikaa, ja minulla on listassa melkein kaksikymmentä nimeä.

Nytpä täytyykin siis sanoa, että minun on rajattava osallistujamäärä kahteenkymmeneen. Muutama paikka on siis vielä auki, mutta sitten sulkeutuvat taivaan portit tältä erää. Jos jäät kelkasta - älä huoli, tämä tuskin on viimeinen projekti. Mutta olen perinteisesti maailman helpoiten ympäripuhuttavissa, että jos jonkun elämä on tästä kiinni, niin ehkä voin harkita muutamaa lisäpaikkaa.

Oli miten oli, joka tapauksessa tässä vaiheessa haluan mitä nöyrimmin kiittää teitä tästä innostuksesta, jonka samalla tulkitsen myös luottamuksen osoitukseksi. Minulla on tällä hetkellä aika hirmuiset paineet, ilmoittautuneiden seassa oli tosi erilaista porukkaa - miten onnistun luomaan sellaiset ohjeet, että ne palvelevat mahdollisimman monien tarkoitusta?

Suuren kysynnän vuoksi tulen siis lähettämään ns. yleispätevät ohjeet teille kaikille ilmoittautuneille maanantaina, johon voitte tutustua odotellessanne minun lähettävän teille ensi viikon aikana spesifimpää, henkilökohtaista ohjeistusta.

Sitten, kyselen jo tässä vaiheessa: moniko ilmoittautuneista on kotoisin Oulusta? Nyt jos joskus on mahtava sauma lähteä porukalla lenkille tai ruoanlaittoon tai ihan vain viihtymään ja puhumaan vatsalihakset kipeiksi kaikkien lempiaiheesta, laihduttamisesta.

Niin ja sanon jo, että te ette tule näkemään nälkää ennen joulua. Se ei ole missään nimessä tarkoitus. Sen sijaan saattaa olla, että silloin tällöin tunnette lihaksissa mukavaa poltetta, kun läski sieltä sulaa hikenä veke. En kuitenkaan ole myöskään laittamassa ketään tekemään sellaista treeniä, joka on senhetkiseen kuntotasoon nähden liian rankka.

Lyhyesti sanottuna, en aio tappaa innostustanne elämäntaparemonttiin seuraavan puolentoista kuukauden aikana, vaan päinvastoin antaa sen kipinän, jolla pääsette kaikki ainakin vähän lähemmäs henkilökohtaisia tavoitteitanne.

Luin muuten eilen nukahtamiseen asti sängyssä tietoa siitä, miten voin teitä auttaa. Paljonko kaloreita silmäluomien sulkeutumisen vastustaminen kuluttaa?

Näihin kuviin, jne

Annapurna

tiistai 9. marraskuuta 2010

Kinkun verran veks!

Hei tyypit! Oletteko huomanneet, että enää 44 yötä jouluun on?! Minä en! Mitä hittoa?! Mihin ihmeeseen katosi taas yksi vuosi - ihan vastahan oli uusivuosi ja minä aloin hätäillä opinnäytetyön valmistumista ja tavoitemekkoon mahtumista ja vaikka ja mitä. Ja nyt pitäisi taas olla kohta aloittamassa uutta vuotta.

Lapsena ihmetytti aina, kun aikuiset puhuivat ajan kuluvan nopeasti, vaikka omasta mielestä esimerkiksi kesälomat kestivät eliniän. Mikä siis tietenkin oli vain ja ainoastaan hyvä asia, mutta ajan kuluminen nopeasti ei vain kuulunut omaan sanavarastoon. Ja tässä sitä ollaan, ihmettelemässä, miten taas ollaan lähempänä maailmanloppua 2012.

Hyvin vähän olisi mieltä sellaisessa "bikinikuntoon maailmanlopuksi"-kampanjassa, mutta sen sijaan tämä täti rykäisee nyt pystyyn elämänsä ensimmäisen elämäntaparemonttiin liittyvän kampanjan, joka toivottavasti koskee muitakin kuin vain itseäni. Hyvät naiset ja herrat, on aika merkata kalenteriin päivämäärä 15.11.2010, nimittäin ensi maanantaina tässä blogissa starttaa

(Rumpujen pärinää...)

KINKUN VERRAN VEKS-projekti!

Koska jouluun on enää niin vähän aikaa, ei ole realistista lähteä tavoittelemaan pukkia poroineen taivaalta. Sen sijaan homman nimi on tämä:

1. Ilmoittaudu mukaan kampanjaan sähköpostitse annapurrr@gmail.com, täällä kommenttikentässä, Facebookissa, tekstiviestillä, kirjeellä, lennättimellä, kasvotusten... Miten vain, kunhan teet sen viimeistään ensi viikon maanantaina 15.11. kello 23:59 mennessä!

2. Kampanja tulee sisältämään ohjenuoria, joiden avulla laitamme rasvan tirskumaan. Voidakseni suunnitella mahdollisimman yleispäteviä neuvoja, pyydän sinua kertomaan ilmoittautumisen yhteydessä
-Ikäsi
-Aktiivisuustasosi (paljonko ja minkälaista liikuntaa olet harrastanut kuluneen puolen vuoden aikana)
-Ruokavaliosi (Kuvaile lyhyesti ruokailutottumuksiasi - rehellisesti!)
-Arvio siitä, paljonko sinulla on matkaa ihannepainoosi, tai paljon koet olevasi halukas tiputtamaan.
-Mahdolliset sairaudet, allergiat tai muut rajoitukset.
-Sähköpostiosoitteesi

3. Punnitkaa itsenne maanantaina ja mitatkaa itsenne vyötärönne kapeimmalta kohdalta. Kirjatkaa tulokset ylös. Maanantaina sähköposteihinne läjähtää ohjeet, miten lähdetään sulattelemaan niitä löllöjä vähemmälle joulua kohden. Tulen päivittämään ohjeita ja lähettämään lisämateriaalia kampanjan aikana!

4. Kampanjaan ilmottautuneiden olisi hyvä raportoida minulle sähköpostitse kuulumisiaan, että voin kannustaa tai antaa lisämotivaatiota projektin onnistumisen varmistamiseksi.

5. Projekti päättyy jouluviikolla 20.12.2010, jolloin kampanjaan osallistuneet ilmoittavat minulle valitsemallaan tavalla puolentoista kuukauden aikana tapahtuneet pudotukset kiloina, grammoina ja/tai sentteinä. Sen ei tarvitse olla paljon - tässä ajassa ei tehdä ihmeitä, mutta esimerkiksi normaalipainon sisällä tapahtunut puolen kilon pudotus on jo ehdottomasti maininnan arvoinen saavutus!

SITTEN: Kun olen saanut tulokset kaikilta osallistujilta, on palkitsemisen vuoro. Tässä vaiheessa en paljasta siitä vielä enempää, koska se tulee samalla olemaan eräänlainen hyvän joulun toivotus tai joululahja minulta teille. Mutta hauska ja hyvä se on, sen verran voin tässä vaiheessa paljastaa!

Että nyt vain tip tap näppäimistö naputtamaan ja ilmoittautumisia kirjoittelemaan! Melkein viikko on aikaa innostaa mukaan myös siskot ja veljet ja ukit ja mummit ja vaarit - mitä enemmän ilmoittautujia, sitä muhkeampi tulee olemaan loppupalkinto!

Skipataan joulukilojen murehtiminen tiputtamalla joulun aikana kertyneet kerrokset etukäteen pois, niin jouluna saadaan toivottaa konvehtirekka tervetulleeksi tähtikirkkain silmin. Eiköstä juu?

-Annapurna

maanantai 8. marraskuuta 2010

Miksi muuttua?

Tajusin vasta, että ollakseni minä, olen viime aikoina käynyt ulkosalla jopa rikollisen vähän. En edes muistanut, milloin olisin viimeksi tälläytynyt oikein ajatuksen kanssa, tuusannut eyelinerin kanssa ja sovittanut koko vaatekaapin läpi, vain päätyäkseni lopulta luottohameeseen ja luottopaitaan, vaikka aluksi päätin laittavani tänään jotain erilaista. Tämän tajutessani huolestuin, olenkohan enää edes puheväleissä viinipullon kanssa, kun en ole ilmoitellut itsestäni.

Onneksi tällaiset ystävyydet ovat sitä laatua, jota ystävyys on parhaimmillaan: välillä voidaan olla pitkiä aikoja näkemättä tai olematta yhteyksissä, mutta kun istutaan saman pöydän ääreen, ikäänkuin jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Siispä luottotyttäret paikalle ja jumalattomasta lähikaupasta, joka myy alkoholia meille pakanoille pyhäinpäivänä, pari huurteista, akkarokkia soittimeen, ja kälätys alkakoon!

Kun pakolliset parisuhdejuoruosuus (omien ja muiden) oli päällisin puolin suoritettu ja pari ensimmäistä sihijuomaa tyhjennetty, kääntyi keskustelu varsin yllätyksettömästi laihduttamiseen.

Siinä sitten jauhettiin omia kokemuksia liikunnan parissa koetuista onnistumisista ja epäonnistumisista, ja arvaatteko mitä? Jäi miettimään tätä asiaa väsyneenä sunnuntaina. Yleensä elämäntapamuutos koetaan ennen kaikkea laihduttamisena ja paremman ulkonäön saavuttamisena, ja sitä lähdetään hakemaan nollasta sataan heti täysiä. Tällainen sopii varmasti joillekin - lisätään liikuntakertoja nollasta viiteen viikossa ja saavutetaan hyviä tuloksia - mutta väittäisin, että suurimmalla osalla pysyvään muutokseen ei johda moottoritie, vaan kapea metsäpolku. Mutta ehtiipähän nautiskella maisemista!

Puhun erikseen joskus tuosta täysiä treenaamisesta, mutta nyt kuitenkin mietin sitä, miksi me ylipäätään haluamme muuttua. Laihempi, kiinteämpi, onnellisempi, mitä nyt akkainlehdet meille jaapattavat. Ja sitten annetaan näennäisesti huikeat ohjeet, joilla saadaan viikossa Maja Ivarsonin sääret.


Mutta riittääkö se motivoimaan? Mitä, jos on tuntee elävänsä täysipainoista elämää vähän vähemmillä kintuilla? Niinpä listasin mielessäni - ja nyt siis teille - syitä, miksi pitäisi kiinnittää huomiota hyvään kuntoon ja terveelliseen ruokavalioon muista syistä, kuin että vaaka näyttää pienempiä lukemia, eivätkä akkainlehdet lupaukset alenevasta kolesterolistakaan tunnu oikein hetkauttavan:

1. Yleisen mielialan kohoaminen. Se nyt vain on tosiasia, että liikunnan ansiosta kehomme alkaa erittää mielihyvähormoneja. Varsinkin tähän ankeaan vuodenaikaan tästä täytyisi pitää huoli. Liikunnan ei tarvitse olla sellaista naama punaisena itku silmässä vääntämistä, vain oman kunnon mukainen reipas suoritus, vaikkapa puolen tunnin-tunnin kiskaisu kipakassa pakkasessa. Se ei ole paljon pois päivästäsi, ja ihan oikeasti - eikö se nyt ole parhautta, kun tulee sisälle posket punaisena, saa vaihtaa lämpimät vaatteet päälle, tuntee veren kihelmöivän raajoissa ja ajatuksetkin ovat usein seestyneet ja selkiintyneet. Ajattele murheesi niin raskaina, ettet jaksa kantaa niitä kotiin asti, jolloin parempi vaihtoehto on tiputella ne lenkkipolulle, tai vaikka heittää ohimennen sillalta alas.

2. Pienet onnistumisen kokemukset. Itse olen viettänyt koko elämäni juoksemista inhoten. Joskus on täytynyt juosta junaan, ratikkaan tai bussiin, ja sitten onkin ollut loppupäivä melkeinpä pilalla, kun ärsytti niin paljon. Kunnon kohotessa huomasin joskus johonkin juostessani, että sehän olikin melkein jopa mukava pieni pinkaisu keskellä tavallista tallustamista. Siitä tuli kyllä ihan huippu fiilis - minä juoksin, ja se ei pilannut loppupäivääni!

3. Elimistö toimii niin kuin sen on tarkoitus. Ruumiinosat ovat siellä missä niiden kuuluukin olla, ja mystiset kolotukset ja riski kaiken maailman vaurioille vähenee selvästi, kun ravitsemus ja kehonhuolto on kunnossa, lihakset tukevat rankaa ja voit keskittyä selviytymään jokapäiväisistä askareista ilman turhia pistoksia ja jomotuksia. Eikä sekään ole yhtään hassumpaa, että vessassa käyminen ei ole suuri tapahtuma.

Minä inhosin ennen imuroimista, koska kyyryinen asento sattui alaselkääni. Nykyään minä inhoan imuroimista, koska inhoan imuroimista.

4. Käy vierailulla vanhainkodissa tai muussa paikassa, jossa ihmisten liikkumiset ovat toisista ihmisistä riippuvaisia. Mieti, mikä merkitys on elämänmittaisella itsestään huolehtimisella. Vaikka se tuntuisi nyt kaukaiselta, mieti elämäsi ehtoopuolta - miltä se tulee näyttämään, jos jatkat elämääsi tähän tyyliin? Itse olen joskus naurahtanut, että tuskin edes tulen elämään esimerkiksi niin vanhaksi, kuin isoäitini, joka oli kuollessaan 95-vuotias.

Mutta haluatko laskea sen varaan, että noutaja hakee sinut ennen, kuin alat olla kasvotusten elämänmittaisten laiminlyöntien kanssa? Tuletko silloin ajattelemaan, että parempi olisi vain kuolla pois? Kiinnostaisiko silloin viettää mieluummin viimeiset vuodet omassa kodissa, vaiko muiden ohjailtavana hoitokodissa? Oma mummoni kuoli puolessa vuodessa jouduttuaan hoitokotiin. Sitä ennen hän asui kotonaan hyvän kuntonsa ansiosta. Tämän jos jonkin pitäisi vetää vakavaksi.

Lisäksi huono kunto ja liikalihavuus tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi, kuin tupakointi tai alkoholin liikakäyttö. Ennen kuin saarnaat tupakoitsijalle, tarkista oma tilanteesi.

5. Et vain hyväksy itseäsi - rakastut itseesi! Pidin itsestäni toki isompanakin, mutta silloin tällöin sain hallitsemattomia itseinhokohtauksia. Tuntui ihan järkyttävän masentavalta, etten vain saanut aikaan tehdä itselleni jotakin, ja suuri tuntematon etukropassani vain paisui kuin kuninkaallinen kohudraama. Silti saatoin joskus katsella itseäni peilistä vähissä pukineissa ja ajatella, että no joo, olenhan minä silti aika ihana.

Vasta nyt olen oppinut rakastamaan itseäni. Vietän päivittäin aikaa vaatteidenvaihdon yhteydessä tai suihkusta tullessani ihan vain puhtaasti itseäni ihaillen. Oikeasti, antakaa mennä: ihailkaa itseänne! Minulla on timmit reidet ja pehmeä, kiinteä iho. Vaikka rinnoista on lähtenyt massaa muun kropan tavoin, ei minulla ole koskaan ollut tätä parempaa suhdetta kaksosiin. Naiset viettävät hirveästi aikaa rintojaan murehtimalla. Minä voin sanoa, että minulla on ihanat, pienet ja pinkeät tylleröt. Mahassa on tasainen iho, ja lantio tuntuu naiselliselta käsien alla. Tämä heijastuu ihan selvästi myös parisuhteeseen - kun toinen paijaa, niin sitä saattaa yllättää itsensä fiilistelemästä sitä, miten huipulta uusi kroppani tuntuu toisen käden alla. Nii että kyllä kelepaa!

*

No, joko olette kiskomassa lenkkareita jalkoihinne? Minulla muuten muhii tässä sellainen ajatus, että aloitan täällä KINKUN VERRAN VEKS-kampanjan, eli jouluun mennessä pyritään tiputtamaan muutama päällimmäinen kilo. Ohjelma tulisi sisältämään ravitsemus- ja treenivinkkejä ja mahdollisesti mukaan ilmottautuneiden tietoja ja tuloksia. Olisiko tällaiseen projektiin kiinnostusta?

Loppuun vielä mainos: Olen tavattavissa Oulun Liikussa arkisin kello 14-20, ja viime viikosta asti olen tarjonnut tällaisia palveluja. Tulkaahan pyörähtämään - ihan vaikka tutustumiskäynnille - niin katsotaan, mille voidaan alkaa!

-Annapurna

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Spectacular, spectacular!

Jotkut tytöt ja miksei pojatkin ovat harrastaneet liikuntaa lapsesta asti. Jotkut ovat ravanneet erilaisissa voimisteluissa koko lapsuus- ja teini-ikänsä. Vaikka varsinainen harrastus olisi aikuisikään mennessä laantunut, ovat nämä tyypit saaneet muistoksi harrastuksestaan hyvän liikkuvuuden ja taipuisat raajat.

Tai sitten on niitä tyyppejä, jotka eivät ole eläessään venytelleet säännöllisesti, mutta saavat siitä huolimatta napakan otteen jalkapohjistaan suorilla jaloilla milloin vain.

Ja sitten on meikäläisiä. Meitä kivipatsaisiin notkeudessamme verrattavia ballerinoja, joilla käsien maahan painaminen on jo uskomaton saavutus ja pitkällisen työn tulos. Itse olen kyennyt moiseen ponnistukseen kasvupyrähdyksen jälkeen vain siinä vaiheessa, kun olin vuoden päivät harrastanut Aikidoa säännöllisesti. Muutoin ovat minun ulottumattomissani tällaiset hifistelyt. Ja pääsääntöisesti myös varpaat.

Olen aina ollut ihan järkyttävän jäykkä. Hakiessani työtä Liikussa meinasin tyrskähtää spontaanisti, kun minulle ehdotettiin venyttelytuokioiden pitämistä tasatunnein. Joo, miltä se näyttäisi - "tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen!" Että liikunnan ammattilaisia hyvinkin.

Mutta arvatkaapas! Koin tänään läpimurron tämän asian parissa. Olen kiinnittänyt viime aikoina erityisen paljon huomiota venyttelyyn ja liikkuvuuteen tajuttuani siinä olevan takana muutakin, kuin notkeudella lesottaminen. Se on oikeasti tärkeä ja reilusti aliarvostettu osa kehonhuoltoa. Pitkällä aikavälillä kireydet ja huono liikkuvuus voivat johtaa ties minkälaisiin ongelmiin, joista osa on hyvinkin vakavia ja elämänlaatua selvästi huonontavia.

Olen tosi laiska venyttelijä. Motivaatiota syö ennen kaikkea surkea lähtökohta: venyttelystäni on "nautiskeleminen" tai "makean kohdan tunnusteleminen" kaukana, kun jo pienikin venytys irrottaa ärräpäitä ja saa ohimosuonen pullistelemaan.

Vaan katsokaa! Tänään minä näin valon! Viikonloppuna kuulin jostakin, että kireys takareisissä ja alavartalossa voi itse asiassa johtua kireästä jänteestä jalkapohjassa, joka puolestaan pakottaa ylemmätkin jänteet kiristymään.

Tässäpä siis hauska ja tehokas venytysvinkki kaltaisilleni kuminauhoille:

1. Testaa venyvyytesi kurottamalla maata kohti suorilla jaloilla. Tunnustele ääriasentoasi - mihin asti pääsit? Yllätkö varpaisiisi?

2. Etsi käsiisi tennis- tai pesäpallo tai paremman puutteessa jämäkkä pullo.

(Eilen oli juhlat. Ei kai sitä huomaa...? Ja miksi tämä teksti on sininen?)

3. Aseta pallo/pullo jalkapohjasi alle, ja pyörittele sitä istualtasi jalkasi alla. Tunnustele niitä kuuluisia makeita kohtia, yritä löytää hyvä tuntuma. Hieroskele viitisen minuuttia jalkaa kohden.

4. Suorita venyvyystesti uudemman kerran.

5. Ole haltioissasi siitä, että näin yksinkertainen ja vähän aikaa ja tuskaa vaativa temppu itse asiassa saa aikaan sen, että lattia on paljon aiempaa lähempänä!

Kokeilkaa huviksenne ja kertokaa toki tänne tuloksia. Itse olen tästä niin mielissäni, että taidan loppuillan rötköttää kämmenet lattiassa.

Mahtavaa kosmista voimaa!

-Annapurna

perjantai 29. lokakuuta 2010

Supercalifragilisticexspialidocious!

Olettekos huomanneet sellaisen ilmiön, että joskus saattaa mennä pitempi aika ilman, että mitään tapahtuu? Sitä tavallaan menee samanlaisista päivistä toisiin suorittaen pakolliset rutiinit, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti saa mitään uutta aikaan; käy töissä/koulussa, kaupassa, ehkä urheilemassa, tulee kotiin, tarkastaa ihmisten statukset facebookista, lukee uutisotsikot, katsoo telkkaria, menee nukkumaan. Toista alusta, toista alusta, toista alusta. Minun tapauksessani tähän liittyy vielä myös kodin asteittainen muuttuminen asunnosta varastoksi, joka alkaa kaivata kevyen pyyhkäisyn sijasta puskutraktoria, jos haluaisi saada vähän enemmän kodin tuntua nurkkiin.

Sitten yhtäkkiä saattaa tapahtua yksi, jokin ihan pieni asia, ja asiat vain vyöryvät ryminällä uuteen uskoon. Minä olin käymässä lapsuudenkodissani, jossa järjestin hetken mielijohteesta äidin kirjahyllyn. Siitä voimaantuneena istuin puolitoista tuntia junassa takaisin Ouluun, jossa vaihdoin kämppäni järjestystä ja laitoin paikat ihan uuteen uskoon. Yhden kirjahyllyn takia. Nyt kelpaa tässä tarkastella tiluksiian, koko kolmeakymmentäneljää neliötä, että vau, meikä on hyvä.

Sama tapahtui laajemmassa mittakaavassa tässä suhteellisen lyhyen ajan sisään. Sain vinkin uudesta kuntosalista, joka saattaisi olla kiinnostunut työvoimasta. Ajattelin asiaa kuukauden verran, mutta en oikein saanut aikaiseksi tehdä mitään asian eteen. Tuntui siltä, että ei kuitenkaan onnistu. Kunnes eräänä päivänä - itsekään oikein tajuamatta - tartuin puhelimeen ja sovin ajan työhaastatteluun.

Nytpä siis aloitan kuntosaliohjaajana Liikussa ensi maanantaina. Puolen vuoden sopimukset kirjoitettiin.

OHO!

-Annapurna

tiistai 19. lokakuuta 2010

Easy, tiger!

Tänään on ilo kertoa koko maailmankaikkeudelle, että viikonloppuna kävin hoitamassa homman kotiin kuntosaliohjaajan lisenssikokeessa. Tai itse asiassa varmistus tulee parin viikon sisällä, kun teoriakokeen tarkistuksessa menee kauemmin aikaa, mutta ainakin ohjausnäyte tuli tempaistua hyväksytysti läpi. Ja aika valoisa fiilis jäi teoriakokeestakin, ainakin mielestäni osasin vastata ihan kivasti kaikkiin kysymyksiin. Eri asia sitten tietenkin on, olenko ymmärtänyt kysymyksiä alkuunkaan... Joka tapauksessa, jos joku nyt on kuntosaliohjelmaa vailla, niin kääntykää toki minun puoleeni; teen oikein mielelläni harjoituksen nimissä nyt tavoitteitanne vastaavia ohjelmia!

Kuntosaleilusta vielä sellainen homma, että virittelen tässä mahdollisuuksia aloittaa työelämävalmennus eräässä oululaisessa kuntosalipalveluita tarjoavassa yrityksessä. Sopimuksia ja selvityksiä vaille valmis systeemi on se, mutta en uskalla vielä liikaa tuuletella aiheesta, jos jotain ikäviä yllätyksiä ilmestyy jostakin. Mutta että etiäppäin tässä ollaan menossa ja täysillä!

Sitten vähän maanläheisempää asiaa.

Olen huomannut viime viikkoina olleeni todella väsynyt. Se on tämä syksy ja aika monta rautaa tulessa, ja samalla on kuitenkin pitänyt väkipakolla käydä kuntoilemassakin. Tämähän on tietenkin ihan idioottimaista, ja jouduin pitämään kurinpalautuksen itselleni: on totta, että kuntoilulle on hyvä löytää tilaa kiireen ja stressin keskellä, mutta väsymyksen aikana tulisi kiinnittää erityisen paljon huomiota harjoitusten vaativuuteen ja kestoon. Liiallisella itseruoskinnalla ja väsyneen kehon kuormittamisella ei itse asiassa edes ole kunnon kehittymisen kannalta suotuisia seurauksia. Minulla on kerran lukioaikoina ollut akuutti ylikunto, joka ilmeni yleiskunnon laskemisena, yleisenä uupumisella ja mikä oli inhottavinta, huiteli leposyke 120 pinnassa (kun sen kuuluisi terveellä nuorella olla jotain 60 ja 80 välillä).

Taustalla oli juuri sama ilmiö: pohjakuntoni ei ollut silloin tarpeeksi hyvä, kun aloin äkisti liikuntakärpäsen puraisusta harrastaa paljon ja usein ja pitkään kovatehoista liikuntaa. Palautumisajat olivat mielestäni vain turhaa lässytystä, eikä ruokavaliossakaan ollut paljon hurraamista. Niinpä olo kävi lopulta niin heikoksi, että palautumisaika oli loppujen lopuksi nelisen vuotta - säännöllisen liikunnan pariin palasin vasta viime syksynä, kun satuin jostain ihmeen syystä innostumaan asiasta uudelleen.

Eli, yksi tärkeimmistä asioista tavoitteellisessa liikunnassa on oppia erottamaan toisistaan laiskuus ja oikea väsymys. Täytyisi pitää mielessä myös se, että kunto kehittyy itse asiassa levossa, ja liian rankalla treenaamisella on vain kehoa hajottava vaikutus - ykisttäinen, yli tunnin mittainen treeni kun siirtää kehon hormonituotannon kehoa hajottavaan tilaan. Kehon "hajoamisen" ansiosta elimistö käynnistää korjaustoimenpiteet, joka riittävän levon ja ravinnon kautta vahvistaa kehoa ja valmistaa sitä suoriutumaan ensi kerralla paremmin rankasta haasteesta. Tästä siis itse asiassa on kyse kunnon kehittymisessä.

Että hyvät lukijat, vaikka nyt ei ehkä ole paras mahdollinen ajankohta käyttää sitaatteja Raamatusta, niin pyhitetään kuitenkin se lepopäivä. Otetaan iisisti, kun stressi painaa päälle. Jos liikkumaan on päästävä, voivat itse asiassa rauhalliseen tahtiin tehtävät koordinaatio- ja liikkuvuustreenit tai vaikkapa sauvakävely olla raivorääkkiä huomattavasti parempi vaihtoehto. Mutta joskus on ihan ok skipata treenit, laittaa leffa pyörimään ja syödä itsellensä paha olo karkeilla. Niin minä tein eilen, ja tänään on jo ihan uusi into lähteä lönköttelemään.

-Annapurna

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Hiipivää edistystä

Minulla on viimeisen kuukauden aikana ollut vähän turvonnut olo. Sellainen, että olen ollut ajoittain jopa vähän huolissani, että onko mopo karkaamassa käsistä. Syksyllä on sellainen vaikutus minuun, että olen taipuvainen olemaan allapäin, vaikka tälläkin hetkellä asiat ovat paremmin, kuin aikoihin. Siinä sivussa tulee sitten mupellettua esimerkiksi suklaata aikamoiset määrät.

Tänä aamuna oli kuitenkin jotenkin mukava olo kropassa. Kävin eilen testaamassa Pallopilates-tunnin eräässä liikuntakeskuksessa, jonne hankin jäsenyyden tässä hiljattain. Vaikka periaatteessa olen kurkkuani myöten täynnä ryhmäliikuntajumppaa, tuli kuitenkin sellainen olo, että useamman vuoden jälkeen voisi olla ihan piristävää vaihtelua. Ja sitähän se tähän asti on ollut.

Kuitenkin, viime helmikuussa kävin edellisessä blogissani läpi vaatekaappia, heivaillen isoksi jääneitä vaatteita kierrätykseen. Kaapin perukoilta löytyi kuitenkin yksi vaatekappale, josta tuumasin, etten tuota pukinetta tule enää tässä elämässä käyttämään:

Helmikuu 2010: "Oh la la! Olenko oikeasti mahtunut noihin joskus?! Olenko myös pystynyt kävelemään ja hengittämään ja istumaan niissä?"

Niin tänäänpä sain jonkinlaisen hepulin ja koetin, mikä on asiain laita nyt reilua puolta vuotta myöhemmin, kun olen siirtynyt laihduttajasta aktiiviliikkujaksi, ja terveellinen ruokavalio tulee selkärangasta, ilman erityistä ylläpitämistä, mutta myös ajoittaisine herkutteluine:

Aikamoista, vai mitä! Tästäpä nyt lähdenkin tallustelemaan koulun penkille näissä pukineissa (+paita, on kuulemma aika kylmä) ja ajattelin pyörähtää katulamppuja vasten, tähän malliin!

-Annapurna

P.s. Huomasin vasta oikolukiessani, että jossain vaiheessa webbikameran kuva on näköjään kääntynyt peilikuvaksi. Haha! En yritä huijata, sama vaatekappale kyseessä.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Pullean tytön problematiikka

Minun on nyt saatava vuodattaa teille jotain.

Ensinnäkin, kun lähtökohtani sattuu olemaan tällainen, että taustallani on ainoastaan yksi suuri urheilusuoritus, nimittäin kuulantyönnössä jaettu kolmas sija ala-asteen kuudennella luokalla koulujenvälisissä, ja sekin säälistä, kun vinguin kuulan olleen niin märkä, että se lipsahti käsistäni, ja siihenkin kisaan pääsin vain siksi, että olin selvästi luokkakavereitani isompi, niin ei ole kauhean vaikea ennakoida ihmisten reaktioita siihen, kun kerron opiskelevani Personal Traineriksi. Yleisin reaktio on peittelemätön hämmästys ja nopea päästä varpaisiin skannaaminen, sellainen paljonpuhuva vilkaisu, tiedättehän.

Niin voi helvetti, että se syö naista. Vaatii aikansa sisäistää, että vastaisuudessa oma ulkoinen olemukseni tulee olemaan se tärkein mainos ulkomaailmalle. Vaikka Personal Trainerit eivät - mitä olen tähän asti tavannut - ole pääosin mitään suoraan kehonrakennuskisoista tulleita oransseja muskelimonstereita, ei silti liene kauhean myyvää, jos itse istuu keksipaketin kanssa asiakaan vieressä, että no niin, läski on hyvä ja punnertaa!

Vaikka olen tullut pitkän matkan ja kehittynyt henkisesti ja fyysisesti, on minussa silti vielä - varmaan ikuisesti - se epäurheilullisen pulleron trauma sisäänrakennettuna. Vaatii aikansa kirjata systeemeihinsä, että hei, uusi minä on urheilullinen, uusi minä kyllä jaksaa vetää rankemmankin jumpan, tai lähteä tihkusateessa lenkille. Samalla, kun se vanha huutelee, että sipsit kainaloon VIE! Sohvalle MARS! Ja sitten vielä otan ja tieten tahtoen asetan itseni tällaiseen asemaan, että nytpä kaikki mittailkaa oikein sielujenne kyllyydestä ja miettikää, että eihän tuo nyt edes ole niin hyvässä kunnossa, kuin mitä se aina puhuu.

Koulutuksissa en voi olla vertaamatta itseäni muihin. Ennen ensimmäistä koulutusta olin jollain tasolla aivan kauhuissani, että jos muut siellä ovat sellaisia, että joo, ikäni olen vain juossut pururataa ympäri ja painoja nostellut ja proteiinijuomia sekoitellut. Mikä sitten onneksi osoittautui vääräksi luuloksi, ja oli huojentavaa nähdä, että joissain asioissa jotkut olivat ihan yhtä pihalla.

Mutta silti minä jään silloin tällöin kotonani makaamaan lattialle, ja joudun hengittämään syvään muutaman kerran. Kysymään itseltäni, että mihinkäs soppaan tässä ollaan lusikka työnnetty tällä kertaa. Myönnän jopa, että kerran väsyneenä hetkenä minusta pääsi pieni itku. Minun taustallani vaatii ihan järkyttävän määrän sisua, päättäväisyyttä ja varmaan jonkinlaista hulluuttakin ryhtyä tähän hommaan. Nousta sieltä viimeisten joukossa joukkueisiin valittujen rivistä ja täten ilmoittaa, että hei, minä olen Anna, ja minusta tulee personal trainer. Älkää nyt herran tähden heti katsoko minun mahaani, I'm working on it.

...

Olen aika usein miettinyt, ja myös Smack the fatson aikana paljon puhunut, miten meillä on kuluttava tapa tuomita toinen toisiamme, mutta ennen kaikkea itseämme. Kun se oma napa ja oma maailma on niin lähellä, niin usein ei tule ajatelleeksikaan, miten todellisuudessa todennäköisesti kukaan ei ajattele ihan yhtään sillä tavalla, kuin itse jostain pienestä ilmeestä muka oli tulkitsevinaan. Ne mittaavat katseet eivät ehkä pidä sisällään mitään pahaa, tai jos pitävät, on sekin lähinnä kateutta - tai ehkä niitä mittaavia katseita ei edes ole olemassa. Niin kuin näin.

Kaikilla ei ehkä aina ole kaikkea mahdollista pahaa meitä vastaan suunniteltuna.

Mutta meillä itsellämme taitaa olla senkin edestä.

Hei, olen Anna, ja urheilemisen lisäksi tykkään syödä hyvin, katsella elokuvia ja silloin tällöin juoda itseni mukavaksi. Ja minusta tulee tosi hyvä Personal Trainer. Ehkä jopa paras.

-Annapurna

P.s. Lisäsin tämän blogin Blogilista.fi-palveluun, että sieltä vaan tilaamaan uudet päivitykset sankoin joukoin!

lauantai 2. lokakuuta 2010

Hiilarihäsmäkkä

Valmistuttuani medianomiksi viime keväänä olen raapinut vuokranmaksukolehtia kokoon freelancer-valokuvaajana. Valokuvaajan ammatti on siinä mielessä kiehtova, että pääsee näkemään sellaisia paikkoja ja tapaamaan sellaisia ihmisiä, joita ei aivan joka päivä tallustele vastaan, saati pyydä luokseen käymään.

Yksi tähänastisen urani sykähdyttävimmistä keikosta sattui eilen, kun reissasin Kajaaniin kuvaamaan kertakaikkiaan ihastuttavaa iäkästä rouvaa, joka on toiminut kampaamoalalla 40-luvulta lähtien, mutta jäänyt eläkkeelle 90-luvun alussa. Hänen poikansa tuli hakemaan minut Kajaanin keskustasta, josta köröttelimme aurinkoisessa pelto- ja metsämaisemassa järven rannalle, jossa rouva asusteli.

Astuessani sisään kodikkaaseen, lähes satavuotisesta elämästä kertovaan pirttiin, kiinnittyi katseeni ensimmäiseksi olohuoneen pieneen pöytään, joka oli ääriään myöten aseteltu huolellisesti täyteen tarjottavaa laidasta laitaan, nautittavaksi posliiniastioilta. Tunsin pienen punan nousevan poskilleni... Ai minuako varten tämä? Mitä ihmettä? En voinut välttyä miettimästä edesmennyttä isoäitiäni, joka edusti juuri tätä samaa sodat kokenutta ihmisryhmää. Tämän ilmiön on tiivistänyt toverini Nykäsen Anni osuvasti tähän sarjakuvastrippiin.

Pääruokana oli kaksi kukkuraista lautasta muurinpohjalettuja, joiden seasta pilkisti...
"Grillimakkaroita siellä sisässä. Kai sie syöt lihhaa? Sienisalaattia? Punajuurisalaattia? Ota toki lissää!" Jälkiruoaksi vielä viimeisen päälle makoisat pannukakut kotitekoisella vadelmahillolla.

Nythän on niin, että jokapäiväisessä ruokavaliossani minä välttelen turhia hiilihydraatteja. Mustalla listalla ylimpänä ovat valkaistu sokeri ja vehnäjauho. Joten alapa tällaisessa tilanteessa, että joo kuule kiitos, kun mä nuita hiilareita...

Ja höpönlöpön. Tämän kaltaisissa tilanteissa on pystyttävä - ilman huonoa omatuntoa - heivaamaan ruokailutottumuksensa lähimpään kuuseen. Tämä sai minut taas tapani mukaan mietiskelemään asiaa. Monet tuntemani ihmiset kiinnittävät melkoisen tarkasti huomiota syömisiinsä. Se on hyvä, mutta mielestäni syöminen ja ravinto ei saa olla elämän keskipiste. Että menisi päivä pilalle, kun on kerran repsahtanut. Tuo repsahtaminen-sana on sellainen, joka pistää aina kylmät väreet selkärankaan.

Jos välttämättä haluaa, voi elämästänsä viedä kaiken nautinnollisuuden ja rentouden tuijottelemalla tulenpalavin silmin syömäänsä ravintoa, sen laadukkuutta, ravintoarvoja, kalorimääriä ja syönnin välisiä tunteja ja vuorokaudenaikoja. Tai sitten voi ottaa rennosti, pyrkiä noudattamaan tiettyjä suuntaviivoja - esimerkiksi pyrin välttämään sitä ja tätä ja tuota ja lisämään puolestaan näitä - ja kun niissä pysytään suhteellisen kiitettävästi päivittäin, voi silloin tällöin vapaasti syödä ihan mitä haluaa. Eikä sillä ole mitään tekemistä repsahtamisen kanssa. Tulen puhumaan tästä vielä paljon, koska ravitsemus on yksi tärkeimmistä asioista siinä vaiheessa, kun sitä elämän kelkkaa aletaan kiskoa uuteen suuntaan.

Niin, ja sellainen homma: se ei muuten ole totta, että iltasyöminen lihottaa. Hyvä ajatus olisi normaalilla elämänrytmillä syödä iltakuuden jälken proteiinipitoisia ruokia (kananmunaa, rahkaa, jne), mutta jos nyt taas puhutaan normaalin ihmisen käytöksestä, eli jos silloin tällöin haluat syödä voileivän televisiota katsoessasi, niin se ei ole syy siihen, miksi paino ei putoa, tai miksi lihot. Kokonaisuus ratkaisee. Mitä muuta olet syönyt sinä päivänä? Söitkö grillillä isoimman pläjäyksen, mitä löytyi? Vai mussuttelitko ruokaisan salaatin? Ensin isot kuviot kuntoon, sitten hifistellään.

Jookostakookosta?

-Annapurna

torstai 30. syyskuuta 2010

Ihan ässä - Sää voit olla se!

Nyt muuten on, nyt on intoa ja tarmoa vaikka muille jakaa! Sormet menevät ihan solmuun, kun ei tiedä, mistä aloittaa.

Arvoisat lukijat, voi hyvät hyssykät. Lähdetäänpä liikkeelle aivan alkutekijöistä.

Minä olen Anna. Annapurna. Elinikäinen kotikissa, sipsien mupeltaja, elokuvien suuri ystävä. Hiihtokilpailuissa viimeisten joukossa tullut, uinnin tunneilla kipeäksi tekeytynyt, kuntotesteissä huonosti pärjännyt, aikuisiällä liikunnan opiskelijaelämään vaihtanut... elämäni kunnossa oleva nuori nainen.

Minulla on aina ollut kaksi vasenta jalkaa, jäykät nivelet ja olematon kiinnostus haara-perushyppyihin. Enemmän minua on kiinnostanut ihmetellä elämää keksipaketin äärellä. Olen heikon hetken tullen itkenyt yksin loputtomasti hävittyjä kamppailuja salakavalasti hiipivää ylipainoa vastaan, mutta sitävastoin vauhkonnut viinilasin äärellä suupielet vaahdossa siitä, miten olen pyöreänä ollut onnellinen, kun en ole kiduttanut itseäni kaalisoppakuureilla tai räntäsateessa juoksemisella - josta ei muuten seuraa, kuin kahden viikon räkätauti.

Sitten tapahtui jotain. Jotain tapahtui vuosi sitten. Minä heräsin. Minä ymmärsin, että nyt jos joskus minun on otettava tämä juna kiinni. Nyt, kun se olisi vielä helppoa. Nyt, kun olin vielä terve, eikä minun pitänyt ottaa huomioon surkean kunnon ja huonon ruokavalion aiheuttamia rappautumia kehossani.

Vaikka ulospäin aloitin kaiken puolivitsillä - alkoholin totaalilakko, sokerista luopuminen, lauantaiaamujen kuntonyrkkeilyharjoitukset - tiesin silti alusta asti, että nyt tämä onnistuu. Nyt minä teen sen. Hoikempi, terveempi, onnellisempi minä on saavutettavissa.

Luodakseni mahdollisimman suuret suorituspaineet, perustin aiheesta blogin, Smack the fatso. Tuolloin en tiennyt vapauttaneeni valloilleen jotain käsittämätöntä alkuvoimaa, joka sai aikaan sen, että jos nyt kohtaisin itseni vuosi-pari sitten, todennäköisesti silloinen minäni pitäisi minua tänä päivänä tosi ärsyttävänä, tekopirteänä esittäjänä. Että mene ja tukehdu niihin porkkanoihisi.

Tiedättekös, lukijat rakkaat pienet ystävät, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun 1.9.2009 aloitin elämäntaparemontin? Painoni on pudonnut kymmenisen kiloa. Leposykkeeni on laskenut kymmenellä. Olen ollut KG-lehdessä kertomassa elämäntaparemontista ja siitä, miten helppoa se oikeasti oli, uskomatonta mutta totta. Olen valmistunut medianomiksi 26.5.2010 mekossa, jota pidin vuonna 2006 ylioppilasjuhlissani - ollessani kokoa 36.

Mutta mikä tärkeintä: olen aloittanut opiskelut alusta. Tällä hetkellä opiskelen yhtä aikaa yrittäjäksi ja Personal Traineriksi.

Ja tästä matkasta minä haluan teille täällä kertoa. Tulen jakamaan kanssanne reseptejä, treenivinkkejä ja ihan yleisellä tasolla ajatuksia ja havaintoja aiheeseen liittyen.

Kotikissasta Personal Traineriksi. Totta puhuakseni, en aina usko sitä itsekään.

Mitäs siihen sanotte?

Kowabunga, arpa on heitetty!

-Annapurna