perjantai 24. joulukuuta 2010

Kasa!

Uh, arvatkaapas! Tämä neiti on viettänyt viimeiset kolme vuorokautta isän vanhassa, mitään kohtaa kropasta korostamattomassa norjalaisvillapaidassa ja mummilta perityssä yömekossa - sellaisessa, jossa ylin nappi tulee solisluun kohdalle, ja helma ulottuu nilkkaan asti, eikä pysty ottamaan liian isoja harppauksia, että naisellinen vaikutelma säilyy. Ja mikä tässä on parasta, niin se, että vatsan nahka alkaa kiristää ennen vaatteita. Tässä joulussa on kyse!

Mutta onneksi me varauduimme tämän varalle: Kinkun verran veks-projekti kannusti meitä tiputtamaan joulun aikana saadut kilot etukäteen, ja tiedättekös, tällaisia lopputuloksia me saimme aikaan:

Pudotusta tapahtui ryhmäläisten kesken melkein kolmekymmentä kiloa, tarkalleen ottaen 28,3 kiloa! Ja tässä tulee lupaamani ylläri:

Itse koin aikanani painoa pudottaessa kaikenlaisen menetetyn painon konkretisoinnin erityisen palkitsevana. Minun tapauksessani edistyksen mittarina oli paljon puhuttu valmistujaismekko, mutta tässäpä teille vuodenaikaan sopiva tapa sanoa, paljonko käytännössä tehtiin tilaa uudelle. Eli pudotetut kilot...

...puuroriisin (ja luumuhillon)...

...sekä kinkun muodossa.

Kyllä tuollaisilla määrillä pari nälkäistä suuta ruokkisi! Suurin yksittäinen tiputus oli viitisen kiloa, joka on ihan älytön rytistys näin lyhyeen aikaan.

Kaikki eivät ilmoittaneet menetettyjä senttejä, mutta niitä lähti ilmoitusten mukaan yhteensä 34 senttimetriä.

Mutta nyt on kiire lähteä mättämään lisää konvehteja, kun edelliset ovat kohta jo liuennee hampaankoloista. Ja sitä ei saa tapahtua.

Myös kaikenlainen urheileminen on itseltäni tiukasti pannassa loppuviikon ajan. Korkeintaan voin ajatella tekeväni sellaisia rauhallisia sulattelulenkkejä, kuten tänä aamuna käytiin perheen kanssa ihmettelemässä auringonlaskuisaa pakkasmetsää. Ei ollut muuten yhtään paha.

Ähkyisää joulua, kaverit! Katsellaan taas ensi vuoden puolella näitä terveysjuttuja, mutta nyt muuten, nyt syyään!

-Annapurna

maanantai 20. joulukuuta 2010

Lopputilin aika!

Nyt on reipas kuukausi pistetty läskiä lätisemään, ja alkaa olla aika ilmoitella lopputuloksia minulle! Eli laittakaahan ihanaiset projektilaiset minulle sähköpostiin tämän aamun lukemanne (annapurrr@gmail.com) tämän päivän aikana, tai ihan viimeistään huomenna varhain aamulla, niin pääsen toteuttamaan pienimuotoisen ylläripyllärin.

Osa on ilmoitellut jo, ja huippuja tuloksia olette saaneet aikaan! Nyt loputkin vain kirjalle, niin katsotaan, mitä olemme saaneet aikaiseksi.

Muistutuksena vielä, että Kuntokeskus Liikun Tavoitteista totta-kampanjaan otetaan hakemuksia vastaan 27. päivä asti. Jos et vielä ole hakenut, niin nopsaan näppäimistö laulamaan, jos kiinnostaa saada neljän kuukauden verran ilmaista ohjausta rautaisilta Personal Trainereilta!

Minä jään täällä jännityksellä odottelemaan teidän vaa'an lukemia. Jes!

-Annapurna

maanantai 13. joulukuuta 2010

Rasvaprosentti my ass!

Kävin viime viikolla työpaikallani tsekkaamassa, mitä vuoden elämäntaparemontti on tehnyt kropalleni. Eli katsomassa, mitä se täti on syönyt. Kyseessä oli siis InBody-mittaus, joka tsekkasi maallisesta temppelistäni rasvaprosentin, lihas- ja luumassan, nesteet, lihastasapainon, painoindeksin jne yms.

Samaan syssyyn myös viikonlopun Personal Trainer-koulutuksissa teemana olivat kehon testaukset, niin lihaskunnon testaaminen kuin koostumuksen ja toimintojen tutkaileminen. Pyöriteltyäni päässäni saamiani tuloksia en voi tulla kuin seuraavaan lopputulemaan:

Seuraavana uuden vuoden yönä aion sitoa kaikki maailman mittanauhat, vaa'at ja halvat rasvaprosenttimittarit rakettiin ja ampua ne maata kiertävälle radalle. Mittausmenetelmästä riippuen minun rasvaprosenttini oli 23-34. Siis yli kymmenen prosenttiyksikön väli! Yli 30 prosenttia rasvaa on minun kokoisella ja ikäisellä naisella merkki liian rasvaisesta kropasta, johon voisin ihan näin suoraan todeta, että anteeksi mutta mistäs helvetin kohdasta?

Millaisille ihmisille nämä mittaukset on tehty? Varmaan ne toimivat sellaisilla, jotka kuntoilevat paljon tai tavoitteellisesti, mutta meidän tavisten tapauksessa tuollainen kiusaaminen lähinnä vain ärsyttää. Jos minä edustan liian rasvaista henkilöä, niin aikamoista syöksykierrettä ollaan koko porukka menossa päin helvettiä!

Okei: varsinkin InBody-mittaus on tosi luotettava ja hyvä väline silloin, kun lähdetään tavoittelemaan selkeitä muutoksia. Lisäksi sitä kautta näkee selvästi, missä kropassa mennään, ja mitä on tehtävä saavuttaakseen ns. ideaali-minän. Muutaman kuukauden välein uusittaessa testi on myös tosi palkitseva (tai masentava) kun työn tulokset näkyvät konkreettisesti rasvaprosentin laskemisena ja lihasmassan kasvamisena. Että se on ihan fine ja suosittelen, mutta sen sijaan markettien halpismittarit: ostakaa vain, jos haluatte pahoittaa mielenne.

...No, mainittakoon nyt vielä, että myös halpismittareista toki näkee oman kehityssuuntansa, vaikka itse prosentti saattaa olla todella kaukana todellisuudesta. Että siinä mielessä ne ovat ok, mutta itse suosittelisin niiden käyttöä lähinnä verkkopainoina.

Tämä hulabaloo sai minut taas tapani mukaan uppoamaan aatoksiin. Toki testi ei pakota minua - kuten oma tulokseni oli - vaihtamaan neljää kiloa läskiä viiteen kiloon lihasta, muuten kuin jos haluaisin olla mahdollisimman ihanne-minä, mutta jotenkin se kuitenkin masensi tosi paljon. Tässäkö on työni tulos? Liian pienet lihakset, liian paljon läskiä?

...Kuitenkin tempaisin lihaskunto-, liikkuvuus- ja hapenottokykytesteistä tuloksia "hyvä" ja "erinomainen", että mitähän mieltä tässä kaikesta nyt sitten pitäisi taas olla.

Enkö riitä hyväkuntoisena, "kurvikkaana" nuorena naisena? Pitääkö aina olla vielä vähän parempi? Entä sitten, kun olen miinus neljä läskiä plus viisi lihasta? Vielä vähän lisää?

Olenko ainoa, jonka mielestä on aika kohtuutonta välillä kaikki, mitä meiltä vaaditaan, että oltaisiin hyviä? Ja sitten sekään ei riitä.

Helvetti. Itse aion miettiä tätä asiaa konvehtirasian äärellä.

-Annapurna

Viimeinen tsemppi!

Viimeiselle viikolle ollaan selvitty, arvoisat kinkkuilijat! Tässäpä listaan hyviä syitä tahi muutoin vain pointteja, minkä takia kannattaa nyt vain lisätä höyryä koneeseen. Lukekaa ja valaistukaa!

Onko painosi kääntynyt takaisin nousuun tai palannut entiselleen alkuinnostuksen jälkeen? Etkö saa otetta säännöllisestä liikunnasta, ja muutenkin koko show turhauttaa niin paljon, että mieli tekisi vain ladata suklaata kiduksiin?

Elämäntaparemontissa mielestäni ylivoimaisesti haastavinta on alku, kun kroppaa totuttaa vielä uusille tavoille. Siksi onkin tärkeää mennä kehon omilla ehdoilla, mutta silti pitää koko ajan tavoite mielessä. Mitä voitat sillä, että luovutat ja peräännyt sohvalle suklaarasian kanssa? Paino putosi ensimmäisellä viikolla, eikä sillä ole mitään syytä olla putoamatta jatkossakin, kunhan jaksat kiinnittää huomiota pieniin asioihin, joista puhuin yleisohjeissa.

Totuus nyt vain on se, että sitkeällä tsemppaamisella, pienillä ajoittaisilla itsensä ylittämisillä ja ajatusmaailman korjaamisella muutos kyllä tapahtuu, vaikka se olisi hidas. Sen sijaan luovuttamalla saat aikaiseksi vain enemmän itseinhoa, pettymystä ja pahaa oloa. Kun tiedät tehneesi jotain, et voi ruoskia itseäsi - kyllä se muutos sieltä tulee, kun vain jaksat yrittää.

Luin eilen Apteekin hyllyltä-lehdestä, että kun 70% ajasta syö järkevästi, saa 20% ajasta syödä, mitä haluaa. Tämä oli mielestäni aika hiphurraa-tyyppinen oivallus.

Mieti, millainen olo sinulla oli, kun pääsit alkuun. Onko se kirkas, kevyt olo nyt hautautunut takaisin sokeri- ja hiilariähkyn alle? Ovatko lenkkarisi lähinnä tiellä imuroidessa?

Mieti tätä: kuulin töissä seuraavanlaiset kiinalaisen viisauden: ei ole olemassa sellaista asiaa, kuin huono fyysinen kunto ja hyvä mieli, tai hyvä fyysinen kunto ja huono mieli. Nämä kulkevat pareittain: kun olet huonossa kunnossa ja syöt huonosti, on todennäköisesti myös mielesi maassa. Hyvä fyysinen kunto ja tasapainoinen ravitsemus sen sijaan auttavat sinua selviämään arjesta vähän virkeämpänä, vaikka ne eivät kaikelta maailman pahuudelta suojelekaan.

Joten, kumman haluat valita: itseinhon, pettymyksen ja riittämättömyyden tunteen, vai sellaisen sisäisen tietämyksen, että tässä ollaan oikealla tiellä ja menossa kohti tavoitteita: terveempää, hoikempaa, iloisempaa minua?

Älä anna vuodenaikaan liittyvien kiireiden tai houkutusten kuitenkaan romuttaa uskoasi muutokseen. Kieltämättä joulunalusaika on hankala elämäntaparemontille, mutta kypsyttelehän näitä ajatuksia joulun yli. Itselläni elämäntaparemontin alkaminen oli kuin herääminen, kun tunsin jossain luissa ja ytimissä, että nyt tämän on tapahduttava, ja nyt minä onnistun tässä.

Hyväksyn sen, että aina se ei ole helppoa, ja joskus tulee muutama kilo takaisin, mutta kun minulla on tarvittavat työkalut pääni sisässä, tiedän pystyväni tiputtamaan ylimääräiset kilot milloin vain.

Laihduttaminen ei ole mitään viisaiden miesten tähtitiedettä. Se on yksinkertaisia, pieniä mutta suuria valintoja. Se on oman kehonsa tiedostamista ja tuntemista. Jos minulle tulee jostain paha olo, esimerkiksi karkkiähkyistä, niin miksi haluaisin tehdä sen kropalleni? Se ei ole tehnyt mitään pahaa minulle.

Ei siis luovuteta. Tarkemmin sanottuna, ei ikinä luovuteta. Ei ole olemassa repsahtamista, on vain enemmän herkullisia elämäntilanteita ja hetkiä.

Toivottavasti saatte tästä ammennettua voimaa viimeiselle viikolle, että saadaan kaikki vielä edes se sata grammaa puristettua ulos!

-Annapurna

perjantai 3. joulukuuta 2010

Mainos, mainos!

Tämä ei ole piilomainontaa, vaan tämä on suoraa, minulta teille-sellaista kaupustelua. Nimittäin työpaikkani, Liikun Facebook-ryhmässä arvotaan yksi kuukausi ilmaista treeniaikaa aina, kun tulee sata jäsentä täyteen. Nyt ollaan yhdeksän jäsenen päässä kahdestasadasta, että käykäähän siellä tykkäämässä, jos ilmainen treeni kiinnostaa!

Vähän tässä myös jo vuodan tietoa, että ensi viikolla käynnistyy Tavoitteista totta-projektin haku. Eli jos sinulla on jokin tavoite, niin perustelua meille tänne 27.12. mennessä, että miksi juuri sinun pitäisi päästä läskeistä eroon. Siis info@liikku.fi niin tuonne. Kaksi onnekasta valitaan mukaan. Projekti kestää neljä kuukautta, ja sisältää ilmaisen jäsenyyden tuoksi ajaksi, henkilökohtaisen ohjelman, asiaankuuluvat testit ja Personal Trainereiden täyden huomion.

Lopuksi pahoittelu: en pidä tällaista mainostamista minään henkilökohtaisesti, mutta toisaalta tässä on kyse mahdollisuuksista päästä treenaamisen alkuun kiinni ilmaiseksi, niin ehkä nyt tämän kerran.

Ja muutenkin, tulkaahan varsinkin Kinkun Verran Veks-tyypit tänne mua moikkaamaan, ja ottakaa treenikamppeet mukaan, niin väännetään hiki pintaan!

Kohta muuten alkaa kaksi viimeistä viikkoa, ja käsitykseni mukaan ollaan oltu aikas menestyksekkäitä nuoria naisia ja mies. Maanantaina pistän tulemaan uskomattomia loppukiritsemppiksiä, mutta tässä vaiheessa nyt sen verran, että älkää antako vauhdin hyytyä ja älkää luovuttako, jos paino on noussut ensimmäisen viikon pudottamisen jälkeen - tuloksiin pääsee vain itseensä luottamalla ja pitkäjänteisellä työllä, ei luovuttamisella.

Hyvä me, edelleen!

-Annapurna