sunnuntai 23. tammikuuta 2011

This is my truth tell me yours

Tiedättekös mitä, ihmiset. Me olemme melkoisen syvässä suossa, kun lähdetään puhumaan terveellisestä ruokavaliosta, optimaaliseta liikunnan määrästä ja muutoin hyvästä, terveellisestä ja pitkästä elämästä näiden ympärillä.

Koen usein lievää ahdistuneisuutta ja voimattomuutta tämän asian edessä, varsinkin nyt, kun olen muuttumassa näiden asioiden pienestä pohdiskelijasta henkilöksi, jonka olisi tarkoitus auttaa muita oikeiden valintojen tekemisessä.

Kuinka tehdä oikeita valintoja saati neuvoa niitä toisille ja kuinka löytää totuus, kun maailma on pullollaan tutkimuksia, artikkeleita, dokumentteja, näyttöä, keskustelua ja huhua? Entä kuinka erottaa toisistaan fakta, fiktio ja huuhaa - varsinkin, kun kouluissa opittu tieto romutetaan vanhanaikaisena ja epätarkkoina milloin missäkin yhteydessä?

Myönnän suoraan, että minun ymmärrykseni ihmiskehon toimintaa kohtaan on tässä vaiheessa niin rajallinen, että minun on lähes mahdoton tarkastella kriittisesti lukemiani tutkimuksia tai artikkeleita. Tämä olisi hyvä pitää mielessä, kun tutkimusten tuloksia tai muita "totuuksia" lukee. Maailmassa on niin paljon vakuuttavaan asuun puettua huuhaata, että tavallisen ihmisen on mahdoton erottaa oikea väärästä. Kun kysymys kuuluu, tietääkö kukaan lopulta sitä totuutta ja kaikkia niitä tekijöitä, jotka säätelevät kehomme toimintaa ja sitä myöten lihomista, laihtumista, sairastumista tai tervehtymistä?

Tähän lisätään vielä ihmisen taipumus pitää luotettavana sellaista tietoa, joka puoltaa omia käsityksiä ja sitä vastoin pitää erheellisenä omista käsityksistään poikkeavaa tietoa, niin kuusessa kuulkaas ollaan.

On vähintäänkin hämmentävää yrittää sisäistää tässä informaatiotulvassa oikeaksi todettuja oppeja, kun toiselta kanavalta huutaa toinen ääni, joka täysin kumoaa kaiken, mitä olet juuri kuullut - tehden sen aivan yhtä vakuuttavasti, kuin ensimmäinen mielipide esitettiin. Vaikeita sanoja viliseviä tutkimustuloksia pöytään, ja minä menetän arvostelukykyni.

Kaiken hyvän lisäksi luin kerran haastattelun, jossa satavuotias rouva kertoi pitkän ikänsä salaisuudeksi epäterveellisen ruokavalion, johon ei sisälly vihanneksia, sekä tupakoinnin.

Olen miettinyt viime aikoina paljon erilaisten ruokavalioiden toimintaperiaatteita. Toimivimmissa sellaisissa näyttää olevan yksi yhdistävä tekijä: yleensä kotitekoisten aterioiden säännölliset nauttimisvälit. Onko ateriarytmi sitten maksimissaan kolme tuntia ruokailun välillä vai viidestä seitsemään tuntia, entä koostuuko ateria vähäisistä hiilihydraateista ja paljosta rasvasta ja proteiineista vai esimerkiksi täysjyväpasta-annoksesta ruisleipäviipaleen kanssa, joka tapauksessa keho saa säännöllisin väliajoin jotain, mitä se voi käyttää toimintojensa ylläpitämiseen ja itsensä vahvistamiseen. Sivuoireena yleensä seuraa napostelujen ja epäterveellisten valintojen tekemisen väheneminen. Kun puhutaan ns. perustervellisestä ruoasta - ei siis roskaruoasta - onko siis oikeanlaisessa ruokavaliossa lopulta kyse säännöllisyydestä, ei niinkään siitä, montakokymmentä grammaa löytyy hiilareita, rasvoja tai proteiineja?

Turhien hiilihydraattien karsiminen on tehokas ase ylipainoa vastaan varsinkin silloin, kun pudotettavaa on paljon, ja siitä halutaan eroon suhteellisen nopeasti. Toinen hyvä keino on kertaheitolla tiputtaa ruokavaliostaan pois kaikki sokeri.

Mutta.

Mietitäänpä huippu-uhreilijoita. Tai ei tarvitse mennä välttämättä edes niin kauas. Mietitään ihmisiä, joiden arki on fyysisesti erittäin aktiivista, ja siihen kuuluu runsaasti kovatehoista liikuntaa. Kuinka monen tällaisen olette kuulleet vannovan esimerkiksi vähähiilihydraattisen ruokavalion nimeen? Miettikää vaikka maraton-kisaan valmistautuvaa juoksijaa, joka muutamaa päivää ennen ahtaa itsensä täyteen lättyjä sokerilla hiilarivarastojen täyttämiseksi. Ei taida paljon ylipainoisia näkyä maratonin maalissa? Tai jääkiekkoilijat: oletteko nähneet, millaisia hevosen annoksia nämä tyypit vetävät pastaa?

Jussi Riekki on sellainen henkilö, jonka blogiin olen viitannut jo muutamaan otteeseen. Hänellä on uskomaton lahja muodostaa luettavaksi sellaisia ajatuksia, joita itse hahmottelee, mutta tietämättömyydessään ja osin myös laiskuudessaan ei saa rustattua oikeaan järjestykseen. Viimeisimmässä merkinnässään hän käsittelee hyvinvointiin liittyviä harhaluuloja. Tämä teksti on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Jussin merkintä innoitti myös tätä pohdintaa omalta osaltaan. En yritä sanoa jonkun ruokavalion tai ruokailuun liittyvän tottumuksen olevan oikea tai väärä, saati parempi kuin toinen. Minä haluan kannustaa ihmisiä ymmärtämään, että meidän kehomme eivät toimi kuin koneet. Emme voi tehdä taulukkoja tai kaavioita tai toimintamalleja esimerkiksi kulutuksestamme, emme ainakaan yleisten uskomusten tai oletusarvojen pohjalta. Samalla todettakoon, että kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ei ole kyse yhden ja tietyn asian karttamisessa tai suosimisessa. Kyse on aina kokonaisuuksista.

Oma totuus löytyy vain pitkäjänteisellä kokeilulla.

Kun aloitin elämäntaparemontin, sain paljon mielihyvää vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta sekä monenlaisten superfoodien haalimisesta. Kai sitä on sen verran anarkistinen luonne, että jos löytää jotain toimivaa, ja se sotii yleensä totuutena pidettyjä tietoja vastaan, niin mikäs sen parempaa. Väittäisin siihen liittyneen omalla kohdallani myös jonkinlaista ylemmyyden tai korkeamman tietoisuuden saavuttamisen tunnetta: minä olen valaistunut, minä tiedän totuuden. Ja olihan se jännää ja sai ajan kulumaan, kun ihmeissään tutkiseli goji-marjojen ihmeellistä maailmaa. Niin kuin itse olisi löytänyt viisasten kiven. Että nyt olen löytänyt sen. Muu väärin, oma oikein. Eikä vähenevät vaa'an lukemat taistelleet tätä totuuttani vastaan.

Sitten sattui kuitenkin kumma juttu: jossain vaiheessa en enää jaksanut ihmetellä kaikkea niin paljon. Vaihdoin gojit mustikkaan ja banaaniin ja useammin kuin harvemmin en korvannutkaan pastaa kesäkurpitsasuikaleilla.

Ja katsokaas mokomaa: voin edelleen tosi hyvin ja peilikuva näyttää minulle aina vain terveemmän näköistä nuorta naista, jonka kropasta pystyy erottamaan jo muutamia lihaksia, kun valo ja kulma ovat oikeat. Enkä minä ole laskenut ensimmäistäkään kaloria yli vuoteen, ja töissä eväänä minulla on yleensä rehellistä ruisleipää mitä runsain lisukkein. Aamuisin syön melko usein puuroa. Toisaalta myös mätkin ruokaani hetkeäkään epäröimättä voita ja kermaa.

Treeni luistaa mahatavasti, ja olen löytänyt kovista painoista ja suhteellisen lyhyistä sarjoista uuden rakkauden. Tiedättekö, sellaista, että joskus saa jopa vähän huutaa. Niin ja kipeänä en ole ollut kohta vuoteen.

Ja minulla on ihan kauhean hyvä olla minä, minun ruumiissani.

Löytäkää siis oma totuutenne liikunnan ja ravinnon suhteen. Mikä se ikinä onkaan, sen on tarkoitus synnyttää teissä mielihyvää ja jaksamista. Sen pitää minimoida jatkuva kontrollointi ja yksittäisten valintojen miettiminen.

Tämä toimii myös toisin päin: Tiedän, että minulla on vielä varsinkin keskivartalossa ylimääräistä, joka johtuu vain ja ainoastaan siitä, että rakastan syömistä. Eilen illalla hyvässä seurassa nautittuja tapaksia ja punaviiniä en todellakaan olisi vaihtanut porkkanoihin. Toisaalta myös poikaystävän synttäriyötä seuraava ähky kiinalaisessa buffetissa oli juuri se, mitä monipuolinen ravitsemus sillä hetkellä tarvitsi.

Pääsisin tästä eroon ehkä sittenkin kiinnittämällä huomiota kaloreihin ja proteiinien grammamäärään ja ja ja...

Missä vaiheessa sitten ehtisin tehdä tilaa sille tärkeillämme - elämiselle ja siitä nauttimiselle?

-Annapurna

P.s. Minun tekstejäni voi nykyään seurata myös Liikun Tavoitteista Totta-blogissa. Toimittamassani blogissa seurataan aiemmin mainostamani kilpailun voittajien matkaa kohti uutta itseään. Sieltäpä siis tulee löytymään treeni- ja ravitsemusvinkkejä, ja siellä voitte seurata, miten silava muuttuu lujaksi lihakseksi!

tiistai 11. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uusi elämä?

Vuosi 2011 tuli että pätkähti. Vuoden vaihtuminen näkyy töissä sillä lailla, että jopa syömisen ajankohta pitää tarkistaa etukäteen kalenterista - hommia nimittäin riittää, kun tuntuu, että koko Oulu on päättänyt tehdä sen kuuluisan ryhtiliikkeen yhdellä rykäyksellä. Mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia, tietenkin.

Samalla en ole voinut välttyä seuraamasta joka tuutista tursuavia vinkkejä, kommentteja ja mielipiteitä siitä, miten nyt vuoden vaihduttua pitäisi toimia, että kesällä oltaisiin taas hoikassa kunnossa. Suurimpia osia vinkeistä lukiessa nousee karvat pystyyn satanolla kuussataakuuskytkuus prosenttia. Vannotaan pussikeittokuurien, kaalisopan, detoksien ynnä muiden ihmekeksintöjen nimiin, joiden tarkoitus ei edes ole edistää ihmisten terveyttä ja hyvinvointia, vaan tuotteita myyvien lompakon kasvua. Viimeinen pisara ja tämän merkinnän innoittaja toimi Iltalehden Netti-tv:stä löytyvä video, jossa Martina "Aito"lehti esittelee vallankumouksellista laihdutuspukua. (Katsokaa ja naurakaa klikkaamalla tästä.)

En tiedä, pitääkö minun olla itse Paaviin yhteydessä tai Obamaan tai Gandhiin, että joku tekisi kerralla selväksi koko länsimaiselle yhteiskunnalle, että oikotietä hyvään kuntoon ja hoikkaan olemukseen ei ole!

Joku perusteli aloittavansa nälkäkuuridieetin, koska joulun seurauksena ruokarytmi meni ihan sekaisin. No, hyvä on, sinä toki voit kiusata itseäsi viikon-pari, päästä eroon nesteistä ja lihaksista, hidastuttaa aineenvaihduntaasi ja kärsiä sietämättömästä näläntunteesta ja tulla taas vuodeksi allergiseksi kaalille ja pudottaa muutaman kilon, jotka ihan varmasti tulevat ajallaan takaisin, jos et ole valmis tekemään muita muutoksia elintavoissasi. Puhumattakaan, jos kuurin jälkeen palkitset itsesi ja vetelet sipsejä kaksin käsin ja menet kiinalaiseen seisovaan pöytään ja kaadat kiduksiin vadillisen friteerattua kanaa.

Ajatelkaapas tällaista sanontaa: Ei ole niin väliä sillä, mitä syöt joulun ja uuden vuoden välillä. Väliä on sillä, mitä syöt uuden vuoden ja joulun välillä.

Hyvä on, taikakonsteja on olemassa. Taika piilee siinä, että opetellaan syömään säännöllisin väliajoin niin, ettei aikaa aterioiden välille tule yli neljää tuntia. Lisäksi liikutaan joka päivä ainakin puoli tuntia, oli se sitten työmatkakävely tai koiran lenkittäminen. Tämän lisäksi pari-kolme kertaa viikossa yli tunnin kestävää liikuntaa - sellaista, jossa jo vähän hengästyttää ja tulee hiki - ja yhdestä kahteen kertaan raskastehoista liikuntaa, niin siinä ei kaalisoppia paljon tarvita.

Voisin melkein alkaa kaupata itse uutta ihmelääkettä, jossa on laihtumistakuu. Ainoa mitä pitää tehdä, on ottaa kerran päivässä pieni pilleri. Ja sen jälkeen käydä kävelemässä reippaasti puolesta tunnista tuntiin. Ja syödä monipuolista ruokaa parin tunnin välein. Niin oho, kesällä ollaan tosi hyvässä kunnossa! Ja paketin kyljessä luvataan, että muutut kahdessa viikossa...


Lostin Hurleystä...

...Angelina Jolieksi Lara Croftina.

Ja hintaa voisin ottaa esimerkiksi 100e/kk. Ihan varmasti joku ostaisi.

Niin ja tietenkin siinä pillerissä olisi oikeasti vain D-vitamiinia.

No, tunteepa olevansa elossa, kun verenpaine nousee näin kohisten.

Ihan oikeasti, ihmiset: Säännöllinen ateriarytmi (kahden-kolmen tunnin välein edes jotain, että kroppa ei luule, että nyt on nälänhätä ja pitää kaikesta kiinni viimeiseen asti) ja säännöllinen liikunta. Edes vähän. Edes puoli tuntia päivässä. Edes matalatehoisesti niin, että tulee hiki ja hengästyy, mutta ei kuole.

Niin se on siinä.

Ja kaalisoppaa saa syödä sitten erikseen pitkin vuotta, jos tosissaan tahtoo.

-Annapurna