keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Koska se on totuus

KAURAPUURO JA PERUNAT EIVÄT OLE SYYNÄ SIIHEN, ETTÄ SUOMESSA KUOLEE VUODESSA 13 000 IHMISTÄ SYDÄNIFARKTIIN TAI ETTÄ KANSAMME LAPSET SAIRASTUVAT KAKKOSTYYPIN DIABETEKSEEN TAI ETTÄ YLIPAINOSTA JOHTUVAT KUSTANNUKSET HAUKKAAVAT VERORAHOISTA ENEMMÄN KUIN ALKOHOLIN TAI TUPAKAN LIIKAKÄYTTÖ YHTEENSÄ! Nyt joku järki käteen tässä hommassa! Voi Jeesus!

Huh. No niin.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Mikrokokoista ihmettelyä

Törmäsin internetin ihmeellisessä maailmassa mielenkiintoiseen linkkiin, jonka tarkoituksena oli ilmeisesti lopultakin laittaa piste mikroaaltouunien ympärillä vellovaan keskusteluun. Artikkeli kertoi tytöstä, joka oli koemielessä hankkinut kaksi tismalleen samanlaista kasvia ja kastellut toista kattilassa keitetyllä (ja sitten jäähdytetyllä) ja toista mikroaaltouunissa kuumennetulla vedellä. Lopputuloksen voitte käydä omilla silmillänne katsomassa täältä.

Kirjoittaja väittää, että sama testi on toistettu useasti samoilla lopputuloksilla. Syylliseksi esitetään mikroaaltojen vaikutusta ruoan DNA:han, jonka seurauksena elimistö ei enää kykene tunnistamaan ravintoa ravinnoksi.

Kaikessa epätieteellisyydessään (veden DNA?) tämä on minusta ehdottomasti mielenkiintoinen juttu. Vähän samaa kategoriaa, kun kuulin "joskus" "jossain" tehdystä tutkimuksesta, jossa "joku" oli syöttänyt kissanpentueessa osalle poikasista mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, kun osa ei tätä erityiskäsittelyä ruoalleen saanut. Tuloksena oli, että mikrossa lämmitettyä ruokaa saaneet kissanpennut kuolivat pian.

En ole itse ollut kiinnostunut tekemään eläinkokeita esimerkiksi maaoravan poikasilla, enkä omista mikroa, joten en pääse testaamaan tätä käytännössä. Jos joku haluaa sen tehdä, kuulisin tuloksista erittäin mielelläni. Kasvit ovat tosin minun käsittelyssäni pääsääntöisesti kokeneet kurjan lopun kastelumenetelmistä riippumatta, jotenkin siinäkin mielessä ehkä parempi, että joku muu käy tätä testaamaan.

Olen "periaatteesta" mikrovastainen. Yleensähän periaatteisiin vedotaan silloin, kun ei pysty perustelemaan kantaansa järkevin argumentein, joten tästä intoutuneena alan nyt paneutua tähän asiaan tarkemmin. Tokihan kaikki kuumentaminen tuhoaa vitamiineja - miksi juuri mikro olisi itse pelsepuupi? Tähän haluan muun vastauksen, kuin että "no kun ne mikroaallot silleen..."

Nyt ollaan jännän äärellä. Kehoittaisin kuitenkin ihmisiä valmistamaan ruokansa perinteisin keinoin ennen kaikkea sen takia, että huolella valmistettu ruoka opettaa tietynlaista suhtautumista ruokailuun tapahtumana. Itsensä ravitseminen ei ole sitä, että harmaata mössöä työnnetään mikroon kolmeksi minuutiksi (välillä lämmityksen kuitenkin keskeyttäen sormella tökittimistä varten, koska kestää liian kauan), ja sitten tyhjin silmin tuijotetaan telkkaria näkemättä, maistamatta tai haistamatta mitään, ja vihataan omaa elämää.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Mummo kumossa

Jopas nyt vastustaa. Kun yhdestä riesasta pääsen eroon ja takaisin treenin makuun, tapahtuu taas joku mullistus, että olen jälleen kenollani.

Ensin oli mystinen vatsatauti, joka paljastui myöhemmin - ylläripylläri - salmonellaksi. Että jatkossakin kannattaa ottaa ne pihvit medium miinuksena, on sen arvoista! Siitä selviydyttyäni paukutin capoeirassa makuleleja niin onnessani, että päkiään ilmestynyt rakko sai kipristelemään varpaita kävellessä, jolloin koko pohje vetäisi itsensä valtaisaan, uskomattoman kipeään, usean päivän kramppiin.

Siitä selvittyäni kaksi viikkoa sain treenata taas täydellä teholla, jokaisesta valutetusta hikipisarasta nauttien, kun keskiviikkona treeneissä siirryttiin ehkä vähän liian nopeasti ja alkulämmittelyt laiminlyöden haastaviin tekniikoihin, minkä seurauksena jo ennen treeniä väsyneiltä tuntuneet reidet imaisivat itsensä sellaiseen kramppiin, että rimpuilut jäivät siihen. No, en haluaisi käydä kritisoimaan opettajaa, mutta epäilen vähän, että kramppia seuranneet pakkovenytykset eivät varsinaisesti auttaneet asiaa, ja nyt olen pari päivää kävellyt kuin joku tyhmä. Tänä aamuna yritti kuumettakin nostaa ja kurkku on ollut kipeä, kuin olisi pieni tulehdustila kropassa. En ihmettelisi, ovat nimittäin ihan älyttömän kipeät nuo koivet.

Vaikka tällaiset turhat törttöilyt harmittavat tosi paljon, täytyy kuitenkin tajuta kunnioittaa ja kuunnella kroppaa. Huomenna olisi ollut kolmen tunnin treenit ulkoilmassa, joihin varmaan pääsen nyt osallistumaan vain katsojan roolissa. Mutta ei se auta: kun kroppa sanoo sopimuksen irti, ei silloin auta kuin levätä hyvin ja tankata niin, että parantumisen jälkeen ollaan entistä ehommassa kunnossa. Supersankaritkin tarvitsevat joskus pakkolepoa.

Vinksin vonksin
Mitä tästä nyt sitten opitaan?

1) Älä aliarvioi alkulämpöjä. Kroppa tarvitsee noin 15 minuuttia aukaistaakseen röörinsä ja ollakseen valmis ottamaan kuormituksen vastaan. Mitä haastavammasta suorituksesta kyse, sitä tärkeämpi on alkulämpö.

2) Älä aliarvioi nesteytystä. Tankkaa pitkin päivää. Kuiva kroppa altistaa krampeille.

3) Älä aliarvioi oman kropan viestejä. Kun väsyttää, lepää. Jos vahinko on jo tapahtunut, anna parantua kunnolla. Hötkyily vain pitkittää paranemista.

Niin ja äiti: Ei, en lopeta capoeiraa. Johan isäkin tiesi kertoa, ettei urheilija tervettä päivää näe!

torstai 23. helmikuuta 2012

Elämän omavastuu

Silloin tällöin mies ostaa täällä suomalaisia lehtiä, joiden avulla voimme päivittää tietämyksemme kotopuolen hömppä-skenestä. Tällainen päivitys tapahtui viime viikolla, kun kotiin kiikutettiin iltapäivälehti.

Terveysosiosta löytyi lyhyt artikkeli selkäkivuista, jossa toimittaja oli listannut viisi yleisintä syytä selkäkipujen taustalta. Kuvassa arkistosta kaivettu nainen paijaili selkäänsä, kuvatekstin tietäessä kertoa selkäkipujen taustalla toisinaan lymyävästä d-vitamiinin tai kalsiumin puutteesta.

Ennen kuin ehdin lukea kuvatekstiä pitemmälle, pääsi verenpaine kuohahtamaan niin että korvissa soi. Että kuvatekstiin (jota pitemmälle kaikki eivät edes pääse) nostettiin selkäkipujen aiheuttajaksi itsestä riippumaton tekijä, johon saa helpostusta - mistäs muualta kuin - kaupan hyllyltä, purkin muodossa.

Toimittuani liikunta-alalla reilun vuoden olen pikkuhiljaa alkanut hahmottaa yhtä hallitsevaa piirrettä henkilöissä, jotka puoleeni kääntyvät saadakseen apua vaivoihinsa. Se piire on suoraan ja kaunistelematta sanomatta oikeutus lintsaamiseen. Hyvin usein vaivoille haetaan itsestä ulkopuolista syytä. Tavallaan aluksi pyydellään anteeksi sitä jamaa, mihin ihminen on itsensä saanut. Ja sitten koitetaan etsiä sille selitystä: "niin katsopas kun minulla on ollut tämä, ja minulla on sillä tavalla että..." Olkoon se sitten vanha vamma tai poikkeamat fysiikassa tai "läskigeenit", että ei vain pysty laihtumaan. Mikä tahansa, kunhan se on jonkun muun vika kuin omasta käytöksestä aiheutuva.

Usein näiden vaivojen taustalla on jotain täysin käsittämättömiä terveysväittämiä, joita "joku joskus jossain on näin sanonut/multa silleen katsonut", ja "mun tämä yksi lihas/hermo/jänne/luu/juttu tässä", ja joista oppii vain, että nyt ollaan niin syvällä pöpelikössä, että kataja kapisee.

Ilmoittaudun heti itse syyllistyväni tähän. Samaa selittelijöiden kastia olen, ei kahta puhetta. Jäykkyyteni on fysiikassani. Opiskelujen myötä tämä on vain saanut vahvistusta: tietyt nivelet minussa vaikuttavat tavallista tiukemmilta. No niin! Siitäpäs saitte, peruskoulun liikkuvuustestit! Ei minun kannata venytellä, kun ei siitä kuitenkaan mitään hyötyä ole. Luut ne ottavat vastaan. Jänteet nyt vain menevät noin. Sillä selvä.

...Mutta toisaalta, voisiko kuitenkin hainrustokapseleista olla hyötyä jäykille nivelille? Vai voisinko mennä pätevälle urheiluhierojalle tai osteopaatille tai jalkaterapeutille, joka - maksua vastaan - nitkauttelee minut paikoilleen, kun itse vain rötkötän hoitopöydällä kuola suupielestä valuen? Yhden käynnin jälkeen kaikki kunossa, totta kai, muuten tulee liian kalliiksi. Mitä vaan, kunhan minun täytyy itse poistua mukavuusalueeltani mahdollisimman vähän, ja hoitajani tajuaa, että tämä ankea tilani ei ole minun vikani. Olisi kiva saada vaikka tikkari hoitokerran jälkeen, kun olin näin reipas. Niin ja jos se nitkauttajahoito ei yhden hoitokerran jälkeen toimi, niin jo oli puoskari. Rahat takaisin. Onhan näitä hoitoja ja pillereitä.

Samalla "terveysvaikutteisia" tuotteita myydään niin että kassakoneet savuavat. Turvotukseen, pahaan oloon, kohollaan oleviin kolesteroliarvoihin, sydänvaivoihin, selkäkipuihin, selluliittiin, heikkoihin niveliin, hitto soikoon kiillottomiin hiuksiin haetaan apua purkista ja oikeutusta artikkelista, joka kertoi selkävaivojen/ylipainon/diabeteksen/hohdottomien hiuksien taustalla olevan d-vitamiinin puute. Ei suinkaan ylipaino, passiivinen elämäntapa, hengästyttävän huono ruokavalio tai huono työergonomia.

Ja ihmemarjat parantavat kaikki maailman ongelmat, kaupan hyllyiltä loppuu voi ja viiden euron liikuntalehdestä voi ostaa ohjeen, jota hyllyssä säilyttämällä voi saada unelmiensä sikspäkin ja piukat pakarat. Karppaaja heittää ruokavaliostaan kuohukermankin pois, kun se sisältää kaksi grammaa hiilihydraatteja sataa grammaa kohden. Läskiksihän tässä tulee.

Samalla markkinoijia syytetään foorumeilla ja blogeissa harhaanjohtavasta markkinoinnista ja kuluttajan hämäämisestä. Tällä puolella huutavat turhautuneet kuluttajat, jotka eivät enää tiedä, mitä uskoa.

Milloin katosi kuluttajan omavastuu omasta terveydestään? Milloin katosi maalaisjärki? Laihduttaminen, tasapainoinen ruokavalio ja liikkuminen eivät ole jokin kaava, jonka avulla lennetään avaruuteen. Kaikkea painettua tekstiä tai televisiossa kuulutettua ei tarvitse purematta niellä.

Minä otin eilen yhteyttä tuntemaani jooganopettajaan. Pyysin häneltä yksityistunteja, joiden avulla voin saada lopultakin eväitä jäykkyyden karkoittamiseksi. Jäykät nivelet kun ovat jossain määrin synnynnäinen ominaisuus, mutta ei mitään, mille ei voisi tehdä mitään.

Otan askeleen oman hyvinvointini turvaamiseksi tulevaisuudessa, vaikka tiedän jo nyt, että lähitulevaisuudessa minua tulee turhauttamaan, itkettämään ja sattumaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mutta mieluummin itken ne itkut nyt ja teen jotain itse asialle, kuin aloitan keski-ikäisenä aamuni lääkekoktaililla, jonka jälkeen päivän treenistä käykin kengännauhojen sitominen. Kipuun ja särkyyn kolmesti päivässä. Hainrustokapseleita unohtamatta.

Apua on onneksi saatavilla, mutta vastuu ja päätös ovat lopulta yksin sinun.

Myöhempi lisäys:

Toivon lukijoiden ymmärtävän, etten tarkoita, että tuki- ja liikuntaelinsairauksia saati elintasosairauksia esiintyy vain ja ainoastaan ihmisillä, jotka eivät elä ns. suositusten mukaisesti. Tarkoituksena olikin hieman provosoida ja karrikoiduin lausahduksin herättää keskustelua tai ajatuksia henkilökohtaisella, jos ei muuten niin henkilökohtaisella tasolla.

Haluan vielä tarkentaa ja alleviivata, että minä en missään tapauksessa suhtaudu alentuvasti ihmisiin, jotka lähestyvät minua avun tarpeessa ja käyttäytyvät, kuten edellä kuvailtu. Haluan pikemminkin kannustaa olemaan rehellinen itselleen ja näkemään tilanteensa kaikessa raadollisuudessaan. Mitä rehellisemmin lähdetään liikkeelle, sitä varmemmin päästään alusta asti käsiksi ongelman ytimeen, ja tulokset puhuvat puolestaan.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ystävänpäivä on joka päivä

I ain't got nothing but love, babe - eight days a week!

Rakastetaan toisiamme ja katsellaan toistemme perään ei vaan yhtenä päivänä viikossa, vaan joka päivä ja jokaikinen yö.

Rakkautta, kamut!

perjantai 10. helmikuuta 2012

Hissunkissun vaapulavissun

Hiljaiseloa täällä. En oikein keksi mitään kirjoitettavaa, enkä halua hokea uudestaan vanhoja juttuja tai keksiä sisältöä tyhjästä. Koitetaan panostaa laatuun enemmän kuin määrään. Toivottavasti edes tässä joskus onnistutaan...

Operaatio maha esiin on ollut pienoisessa vastatuulessa, kun olemme ottaneet vastaan vieraita Suomesta, juhlineet uroksen kolmekymppisiä, rimpuilin puolitoista viikkoa mahataudissa ja kuumeessa ja siitä toivuttuani täytin itse 25 tällä viikolla. Eikä mikään dieetti minun elämässäni voi olla niin tärkeä, että ne pilaisivat juhlapäiviä. Hyvällä omatunnolla suklaamoussekakkua naamaan aamupalaksi, ei kahta puhetta siitä.

Treenit ovat sen sijaan luistaneet tosi hyvin silloin, kun olen kipeydeltäni päässyt kiemurtelemaan capoeiraan tai salille. Viime lauantaina olikin neljän ja puolen tunnin capoeira-sessiot, jonka jälkeen oli vähän kaikkensa antanut olo.

Ihana Katri näyttää homman nimen!
Mutta mielelläni tuolle lajille kaikkeni nyt annankin. Huomaan kropassani sellaisia muutoksia, mitä ei aikaisemmalla harjoittelulla ole saanut aikaiseksi. Iho tuntuu huippukiinteältä, koivet ovat napakat ja vahvat - ja huomasin yksi ilta treenien loppuvenyttelyjen yhteydessä, ettei tuo spagaati ole enää mitenkään mahdottoman kaukana! Siis minulla, vanhalla idiootilla kivipatsaalla! Asetin siitä uuden tavoitteen, että kesään mennessä täytyy saada koivet ainakin hyvin lähelle spagaatia, jos ei nyt ihan loppuun asti. Olen tästä huomiosta niin tohkeissani, että se antoi kyllä aivan uutta puhtia liikkuvuuden kehittämiseen. Se kun on aina ollut suosikki-inhokkini.

Sitäpaitsi tuo on ehkä maailman tehokkain laji alakuloisuuden poistamiseen. Joskus, kun koti-ikävä painaa, koulu ei tunnu sujuvan tai muutoin joku painaa mieltä, mutta saa lähdettyä treeneihin, jossa vastassa ovat iloiset, energiset ihmiset, ja brasilialaiset rytmit huutavat...


...Kotimatkalla ei voi kuin ylistää elämää. Siinä on jotain ihan käsittämätöntä taikaa. Käykää kokeilemassa tai vain katsomassa, se uskomaton energia yhdessä tekemisen hurmos saa ihon kananlihalle pelkästään ajatuksen tasollakin!

No, missäs mennään mahan kanssa? Ei paljon kehitystä kuukauden takaiseen, mutta jotain:

Ylävatsassa lihakset alkavat erottua vähän selvemmin. Tässä painaa varmasti eilisen jäätävä kanapasta-annos, jonka kietaisin huiviin pitkän ja kipuilevan kouluviikon kunniaksi. Tällä viikolla on muutenkin tullut hupsuteltua ruokailujen kanssa, kun, kuten mainitsin, on ollut juhlaviikko.

Eikä nyt kuukaduessa voikaan ihmeitä odottaa, vatsalihasten esiinkaivaminen on pitkä ja kivinen tie, jossa ruokahommien pitää kyllä olla loppuun asti mietitty. Ensi viikosta taas kurinpalautus. Koska kaksi viikkoa, jotka elin tiukalla kurilla, tuntuivat super hyviltä, olo oli energinen, treeni luisti, eikä herkkuja tehnyt mieli. Siihen palaa oikein mielellään. Ja mikä parasta: täällä on nyt käsillä paras mansikka-aika!


Mansikat myydään mahtavissa puulaatikoissa pilkkahintaan Suomen sukulaisiin nähden. Toisin kuin voisi luulla, nuo mollukat maistuvat taivaallisen makeilta ja tuoreilta. Minä kun olen saanut sen käsityksen, että oma maa mansikkaa. Mutta kyllä näillä kelpaa lähtä ratkomaan kadonneiden vatsalihasten mysteeriä!