tiistai 24. huhtikuuta 2012

Onnellinen orava

Kesä on tullut Fuengirolaan. Lämpöä on lähemmän kaksikymmentäviisi, Aurinko tykittää minkä kerkeää, ja tuntuu, että sisäinen auringonpaiste tunkeutuu ulos hengitysteistä ja ihohuokosista. Tänään kouluun kävellessäni mietin, että olen kyllä todella, todella onnellinen ihminen.

Tätä autuutta on jäljellä aikalailla tasan kaksi kuukautta. En ole vielä päättänyt, vietänkö juhannuksen sytytysnestettä juoden räntäsateessa vai hyppimällä Välimeren rannalle koottujen nuotioiden yli, mutta joka tapauksessa Suomeen paluu alkaa olla niin lähellä, että sinne yltäisi melkein heittää kiven.

Eikä minulla ole mitään syytä olla olematta niin onnellinen, että niitoksissa natisee. Viikonloppuna kävimme uroksen kanssa Barcelonassa, eikä se ollut mikä tahansa reissu, kun käytiin ihmettelemässä, kun satatuhatta katalaania huusi FC Barcelona - Real Madrid-pelissä...

...ja vaikka jalkapallo on minulle aika etäinen laji (jääkiekko_tyttö_for_life) niin myönnettäköön, että muutamaan otteeseen kostui silmäkulma. Oli kallista lystiä, mutta jäi sellainen olo, että tuonne on päästävä uudestaan. Ei meillä Lapissa...

Lisäksi tänään otin seuraavan askeleen elämässäni, nimittäin ilmoittauduin CrossFitin peruskurssille. Tämä minua odottaa heinäkuisessa Tampereessa. Kun menin myös lyömään vetoa uroksen kanssa, että jouluun mennessä painan maksimissaan 60.9 kiloa. Ei kuulemma jaksa enää kuunnella valitusta siitä, miten olin teininä laiha. Niin selvä pyy sitten. Panoksena on kolmen lajin illallinen hienossa ravintolassa, sadan euron arvosta ruokailua.

Mutta tietäen, että Suomessa odottaa rääkki, aion nyt kyllä ottaa kaiken irti näistä viimeisistä ajoista täällä. Ja kyllä, siihen aikaan tulee kuulumaan mojitoa, tinto de veranoa sekä burritoksia. Ah, ne burritokset!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Hullua!

Huh, takana on melkoisen hektinen kuukausi. Kaikki Suomen vieraat päättivät ajoittaa vierailunsa maaliskuun ja huhtikuun väliin. Niinpä viimeisen reilun kuukauden sisään on mennyt maksimissaan muutama päivä niin, ettei vierashuone ole ollut käytössä.

Viimeinen vieras, oma äitini, lähti takaisin Suomeen pari päivää sitten. Mieskin on Suomessa lomailemassa. Olen käytännössä maannut kaksi päivää lattialla, kuunnellut musiikkia, poistunut talosta ruan hankkimista ja lenkkeilyä varten, lillunut kuumassa kylvyssä pitkään ja hartaasti ja kerrankin, pitkästä aikaa, antanut itseni muhia ylhäisessä yksinäisyydessä.

Olen saanut aikaiseksi tarkistaa, missä Tampereella voi harrastaa capoeiraa ja crossfitiä. Ajatukset alkavat pikkuhiljaa orientoitua Suomeen paluuta varten, vaikka vielähän tässä on reilu kaksi kuukautta aikaa. Aika on kuitenkin mennyt niin nopeasti, että ihan hirvittää ajatella, miten pian juhannus on vastassa.

Vedin tänään jalkaani farkut, jotka toin mukanani Suomesta, mutta joilla ei ole juuri ollut käyttöä täällä. Ilokseni huomasin, että ne sujahtivat jalkaan aika mukavasti, vaikka ovatkin sitä pillimallia. Lisäksi ostin tuossa jokunen aika sitten pienenpienet farkkushortsit, kokoa 38. Joka oli kokoni, kun lähdin Suomesta. Nämä seikat ovat hieman lievittäneet ahdistustani siitä, että olen paisunut muodottomaksi lukemattomien valkoisen leivän kanssa nautittujen tapasten ja tinto de veranojen seurauksena. Vaa'alla käyminen saa kuitenkin vielä odottaa.

Niin, se vatsalihasprojekti. Joo, se. Katsotaanpa sitä nyt sitte taas Suomessa.

Jotenkin lohdullinen tieto, että vaikka eittämättä maha on muuttunut melkoiseksi röllykäksi, lähtee se todennäköisesti Suomessa pois aika vauhdilla. Kun pääsee taas normaaliin elämään kiinni, lopettaa valkoisen leivän ja mehujen pämppäämisen. (Eikä tarvi joka viikkonloppu bailata aamukahdeksaan asti. Krhm...)

Tavallaan huomaan jo jopa odottavani Suomen oloihin palaamista. Mutta sitten taas ei. Tänne tuleminen on ollut elämäni paras päätös. Mutta ei mennä siihen vielä. Siihenhän on vielä aikaa.

Kohta alkavat loppukokeet ja näyttötutkinnot. Postailutahti on varmaan laiskanpulskeaa, kuten elämä täällä.